Muualta Lapista

Yrittäjäperhe elää ja muuttaa sesonkien mukana – tavoitteena on rakentaa pysyvä koti Lappiin ja Äkäslompoloon

Vilkkaimman sesongin äkäslompololainen yrittäjäperhe tasapainoilee töiden ja perhearjen välillä. On itse määritettävä rajat, jotta vapaapäivä järjestyy, Ravintola Rohkin yrittäjä Rainer Nyman sanoo.

Viisivuotias Veera Nyman ja puolitoista vuotta nuorempi Isla Nyman ovat autossa mukana, kun Äkäslompolossa asuvan perheen äiti Sike Suhonen lähtee toimittamaan catering-ruokia. Joskus he menevät isän Rainer Nymanin luo ravintolalle syömään ja katsomaan Pikku Kakkosta läppäriltä.

– Kerromme tytöille etukäteen viikon aikataulusta. Olen oppinut lasten myötä sen, että lupauksista pidetään kiinni. Jos on luvannut, että tänään rakennetaan lumilinna, niin sitten se tehdään vaikka kuinka paljon väsyttäisi. Lasten ehdoilla mennään, vaikka onkin yritys, Nyman sanoo.

Tytöt menevät aamusta päivähoitoon jommankumman vanhemman kyydillä riippuen päivän aikataulusta, mutta hoidosta hakeminen on Suhosen vastuulla. Nyman suuntaa töihin Ravintola Rohkiin tekemään lounaat sekä valmistelemaan illalliset.

– Huippusesongilla ei aina onnistu olla iltaisin kotona, vaan aika menee töissä, mutta on katsottava, että on niitäkin iltoja, kun on lasten kanssa. Lauantaisin pidän kiinni siitä, että vien lapset rinteeseen. On itse määritettävä rajat, jotta vapaapäivä järjestyy, Nyman sanoo.

Mennään mielummin sieltä, missä aita on korkein ja piikkilangan jälkeen tulee vallihauta, jossa on krokotiilejä sekä piraijoita.

Suhonen kertoo olleensa työorientoitunut ennen lapsia. Nykyään työ ja perhearki pysyvät balanssissa.

– Olin töissä vielä vanhemman tytön laskettuna aikana. Välillä tulee savu korvista, kun joutuu olemaan paljon kotona lasten kanssa. Työ tasapainottaa, ja pääsee juttelemaan aikuisten kanssa. Asiat pitää olla tasapainossa, jotta tuntuu hyvältä.

– Lapset alkavat olla sen ikäisiä, että heille alkaa jo jäämään muistoja. Itse olen aiemmin perustellut järjetöntä työntekoa sillä, että lapset eivät välttämättä muista, Suhonen kertoo.

Ravintola Rohkin lisäksi Nymanilla on toinen ravintola ja pubi Uudessakaupungissa.

– En ole koskaan tehnyt niin paljon töitä kuin Islan ensimmäisen puolen vuoden aikana. Etelän ravintolassa oli merivesivahinko ja kaksi viikkoa sen jälkeen tuli ensimmäinen korona ja ravintolat laitettiin sulkuun. Mentiin Uuteenkaupunkiin maaliskuun puolesta välistä, ja siellä tein vain töitä, jotta ravintolan saa kuntoon. Jouduin myös ottamaan ison lainan, sillä vakuutus ei korvannut mitään. Päivät venyivät yli 16-tuntisiksi, ja lopulta nukuin ravintolan yläkerrassa.

Haasteista selviytyminen on perheen yhteinen kantava voima.

– Vaikeuksia on ja niitä pitääkin olla. Tyytyväisyys tappaa kehityksen niin ravintola-alalla kuin perhe-elämässäkin. Aina voi tehdä jotain paremmin, Nyman miettii.

– Me ei olla se perhe, joka menee sieltä mistä aita on matalin. Mennään mielummin sieltä, missä aita on korkein ja piikkilangan jälkeen tulee vallihauta, jossa on krokotiilejä sekä piraijoita, pariskunta kertoo.

Nyt ei olla päästy pariin vuoteen mihinkään.

Äkäslompolossa vuonna 2016 tavannut pariskunta on kulkenut useamman vuoden pohjoisen ja etelän välillä sesonkien vaihtuessa.

– Äkäslompolossa sesonki alkaa elokuussa ja kestää huhtikuun loppuun. Kun täällä loppuu työt, niin etelässä alkaa kesäsesonki, Nyman kertoo.

Lasten saaminen ei ole muuttanut asetelmaa.

– Olemme reissanneet kahdeksan vuotta, mutta se ei käy voimille. Ikä vaikuttaa enemmän jaksamiseen, Suhonen nauraa.

– Omaa vapaa-aikaa alkaa enemmän arvostaa. Aiemmin sesongilla on vain uhrannut omaa aikaa, mutta nyt uhraa myös lasten aikaa. Olen ollut ravintola-alalla 26 vuotta enkä ole pitänyt yhtään kesälomaa, Nyman toteaa.

Haaveiden kesä kuluisi kokonaan lasten kanssa, etelässä kalastellen ja sukulaisten luona kylästellen.

– Lasten kanssa reissaaminen on ihan supermukavaa. Nyt ei olla päästy pariin vuoteen mihinkään, Nyman sanoo.

Haastavinta paletissa on löytää yhteistä aikaa parisuhteelle ilman, että se on työaikaa.

– Ei ole sitä mummolaa, mihin lapset voisi viedä, pitää yhteisen vapaapäivän ja käydä vaikka Levillä hotelliyön. Uudessakaupungissa on vähän enemmän turvaverkostoa, mutta omat vanhemmatkin alkavat olla yli 70-vuotiaita.

Molempien perheet ovat toisella puolella maata, Varsinais-Suomessa ja Lappeenrannassa. Sukulaisista koostuva turvaverkosto on kaukana.

– Se olisi katastrofi, jos lapset sairastelisivat paljon. Meidän ystävät ovat ravintola-alalla, niin on vaikea saada ketään lapsia hoitamaan, jos he ovat kipeänä. Silloin etsitään joku muu tuuraamaan töissä, jotta äiti voi jäädä lasten kanssa kotiin, Nyman kertoo.

– Sekin on omanlaisensa turvaverkko. Kun lapsille tulee enemmän kavereita, niin sitä myöten tutustuu myös vanhempiin, Suhonen muistuttaa.

Vaikka koko perhe onkin tottunut kahden paikkakunnan välillä liikkumiseen, on tarkoitus jäädä Äkäslompoloon, kun vanhemman tytön esikoulu alkaa.

– Kun kerroin Veeralle, että tulet olemaan täällä koulussa, niin hän kysyi, että eikö voida olla niin kuin tähänkin mennessä eli puolet pohjoisessa ja puolet etelässä. Koulun alkaessa reissaaminen ei onnistu kuitenkaan niin helposti kuin päiväkotiaikana, Suhonen toteaa.

– Mulle olisi iso juttu, että lapset pääsisivät kyläkouluun. Se olisi palkinto siitä, että ollaan reissattu. Sitä en halua, että lapset kävisivät kahdessa paikassa koulua.

Suunnitelmissa on rakentaa omakotitalo, kun tontti Äkäslompolon Helukasta löytyy. Perheen tavoitteena on olla joulukuuhun mennessä omassa talossa.

Yhteisellä vapaa-ajalla koko perhe nauttii pohjoisen luonnosta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista. Nymanin mielestä sellaista harrastusta ei ole, mitä ei voisi tehdä lasten kanssa.

– Kokkaillaan yhdessä, rakennetaan lumilinnaa ja lähdetään laavulle paistamaan makkaraa. Se on tosi mukavaa niin lapsille kuin itsellekin.

– Isän kanssa tehdään superkivat jutut ja äidin kanssa tylsät arkiset asiat, Suhonen naurahtaa

Hänen mukaansa tytöt ovat tottuneet siihen, että isä on enemmän pois ja äidin kanssa vietetään aikaa. Arki ei ole glamouria, vaan silloin tehdään ihan normaaleja juttuja leipomisesta pyykinpesuun.

Arjessa myös välillä räiskyvät tunteet.

– Kotona näytetään tunteita, niin hyviä kuin negatiivisiakin. Puhutaan paljon ja äänekkäästi. Meillä on enemmän sellainen italialainen mentaliteetti, Suhonen tuumaa.

– Kaikki tunneskaalat käydään läpi ja sitten sovitaan, puhutaan ja pussataan. Lapset ovat nähneet hyvät ja huonot hetket eikä elämää ole siloteltu. Jos omalle perheelle ei voi näyttää tunteita, niin kenelle ne sitten näyttää, Nyman kysyy.