Hotelli Kittilän ravintolassa katsotaan urheilua ja lauletaan karaokea – ravintolavastaava kertoo, että kylän olohuoneelle on ollut kysyntää
Myllyn Äijän 30 vuotta sitten perustaneet Virmakosken veljekset aloittivat työt Levillä makkaranmyynnillä Eturinteen alla
Ivalolainen paluumuuttaja Jaana Salminen tarjoili 12 parhaan joukkoon – ”Paras kiitos on se, että asiakas saapuu meille aina uudestaan ja uudestaan”
Kauppakujalle tulee suuri ravintolateltta, Nesteen rantaan pop-up keittiöteltta Sodankylän elokuvajuhlien ajaksi
Rinneravintoloiden määrä on tuplaantunut sinä aikana, kun Heli Lehtinen on työskennellyt Levi Restaurantsissa — uusin ravintola avattiin kasiviikolla
Lapland Hotels SnowVillagessa ennätysmäärä kävijöitä tammikuussa — vuosittaisista vieraista noin 70 prosenttia on ulkomaalaisia
Harriniva pyrkii Lapin suurimpien joukkoon – Uusi lumiravintola haltioineen ja hummereineen aukesi Muonion kirkonkylän kupeessa
Pelkosenniemen vuoden yrittäjä Riitta Kulju suosii paikallisia raaka-aineita – ”Tämä on uniikkia käsityötä”
Presidentinlinnassa nähdään lappilaista pukuloistoa sekä Pallaksen ja Särestön tuntijoita: ”On etuoikeus kantaa Linnan juhliin jotakin, joka on tehty pohjoisen hengessä”
Poliisi kaipaa tietoja Kaukosessa liikkuneista – kolmikon epäillään anastaneen vanhukselta omaisuutta
”Sopimuksia tehdään, mutta varmistetaanko se, että omaishoitajat saavat oikeasti pidettyä vapaansa arjessa?”
Hyvinvointijohtaja pitää valtionrahoitusta riittämättömänä – Lapin aluehallitukselta talousarvio, joka on kuusi miljoonaa miinuksella
Kaksinkertaisesti palkittu ylitorniolainen sairaanhoitaja Sirpa Uusimaa on huolissaan hyvinvointialueen rahoituksesta – ”Rahoitusmalli on täysin päin peetä”
Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio luovuttaa loppuraporttinsa tänään – ”Toivottavasti tämä avaa polkua sovinnolle”
Pride-liput salkoon myös Utsjoella – Nuorisovaltuusto: Liputuksella kunnan takapajuista mainetta voidaan parantaa