Mielipiteet
Sunnuntaina ehtii vielä vaikuttaa
Kuntavaalien ennakkoäänestys päättyi tiistaina. Aikaa äänestämiseen oli kaksi kertaa aiempaa enemmän eli kaksi viikkoa. Koko Suomen osalta uutisoitiin, että ennakkoon äänensä antoi ilahduttavan moni, lähes 1,5 miljoonaa ihmistä. Nähtäväksi jää, riittääkö intoa vielä varsinaisena vaalipäivänä sunnun