Muualta Lapista

Sodankylässä oli oma simpukkaskandaali vuonna 2000: Tuhansia simpukoita jäi kuiville Kitisen rakennustöissä

Suomussalmen raakkutuho toi mieleen muistoja 24 vuoden takaa. Tuolloin mietittiin, olivatko Kelukosken voimalaitoksen ja altaan rakentamisen yhteydessä kuiville jääneet simpukat suojeltuja jokihelmisimpukoita vai pikkujärvisimpukoita. Jutun lopussa sodankyläläinen Kauko Mannermaa muistelee hankkineensa raakkuhelmillä keittiökalusteet ennen rauhoitusta.

Alla oleva teksti on julkaistu alun perin Sompiossa 7.9.2000 otsikolla: Raakkujen viimeinen vaellus. Tekstin on kirjoittanut Tapani Postila.

Kitisen-joen Pyöriönnivan kuivuvilla penkereillä on runsaasti vedestä paljastuneita simpukoita.

Kelukosken työmaan yhteydessä ruoppaukset ja vedenvaihtelut ovat tuoneet näkyville ja jättäneet kuiville kasoittain simpukoita.

– Tuhansia raakkuja on jäänyt kuivuneessa joessa kuolemaan ja tavannut vaelluksensa pään. Olen nakellut satoja vielä hengissä olleita raakkuja takaisin veteen, mutta kauanko nuo sitten selviävät, pohtii sodankyläläinen Paavo Mäkitalo katsellessaan rannalla kuivuneita raakunkuoria.

Parin kilometrin matkalla kohta päätökseen saatavat ruoppaustyöt ovat vielä käynnissä. Pyöriönnivan kohdalla kulkija ei voi olla näkemättä raakkujen liikkumisjälkiä hiekassa, kun ne ovat pyrkineet kohti vettä.

– Eiköhän kyseessä ole sama rauhoitettu jokihelmisimpukka, jonka pelastamiseksi Kopsus-joella tehtiin valtavat pelastusoperaatiot. Täällä noita nyt kuivuu, Mäkitalo aprikoi.

– Täytyy ihmetellä, että jos simpukat ovat todella rauhoituksen arvoisia niin miksi niiden eteen ei täällä ole tehty mitään vaan jätetty törmälle, Paavo Mäkitalo kyselee.

– Raakkujen pelastamiseksi ei olisi tarvittu kuin kymmenen ihmistä töihin. He olisivat voineet siirtää kivien suojista kuiville jääneet raakut takaisin veteen. Näin olisi voitu pelastaa tuhansia raakkuja, Mäkitalo esittää.

Jos simpukat ovat yli 12-senttisiä, silloin on hyvin mahdollista, että simpukka onkin juuri jokihelmisimpukka. Ilmari Valovirta

Jokihelmisimpukan kuoret tuhansia kertoja aukaissut sodankyläläinen Kauko Mannermaa epäilee kitisestä nostettujen simpukoiden olevan samaisia jokihelmisimpukoita, mutta ei täydellä varmuudella.

– Jokihelmisimpukoilta näyttävät, mutta ilman avaamista sitä ei voi varmasti todeta. Avata ei rauhoitettua simpukkaa saa, joten todentaminen on vaikeaa.

Helsingin yliopiston luonnontieteellisen keskusmuseon intendentti Ilmari Valovirta toteaa nähtyään kuvia Kitisen simpukoista kahden niistä olevan selviä pikkujärvisimpukoita (anodonta anatina) ja kolmannen tunnistuksen olevan vaikeaa kuvakulmasta johtuen.

– Näyttää siis siltä, että kyseessä ei ole rauhoitettu simpukka ja näin asiassa ei olisi tapahtunut mitään lainvastaista, Ilmari Valovirta vastaa kysymykseen ovatko simpukat jokihelmisimpukoita.

– Koska simpukoita on runsaasti, on aiheellista kuitenkin selvittää, esiintyykö paikalla jokihelmisimpukoita. Jos simpukat ovat yli 12-senttisiä, silloin on hyvin mahdollista, että simpukka onkin juuri jokihelmisimpukka.

Kemijoki oy:n ympäristöpäällikkö Tarja Zitting-Huttula kertoo runsaan simpukkalöydön olevan mielenkiintoinen ja asiantuntijoiden selvittävän lajia.

– Työntekijät ovat aiemmin löytäneet paljonkin pikkujärvisimpukoita ruoppausten jälkeen. Uusien löytöjen osalta varmistuksen saamiseksi raakkuihin erikoistunut biologi käy vielä paikanpäällä selvittämässä simpukoiden lajia.

– Löytönä jokihelmisimpukka Kitisessä olisi ainutlaatuinen, koska pääuomassa lajia ei ole aiemmin tavattu, Zitting-Huttula toteaa.

Ympäristöministeriön ylitarkastaja Matti Osara ympäristöalueiden käytön osastolta toteaa jokihelmisimpukan olevan luonnonsuojelulailla rauhoitettu. Jokihelmisimpukkaan kaikenlainen kajoaminen ja niiden hallussapito on kielletty.

Kuorien osien ottaminenkin on kiellettyä. Rauhoitus ei kuitenkaan estä rakennustoimintaa.

– Saariselän Lutto-joki on tunnetuin jokihelmisimpukan esiintymispaikka, mutta on hyvin mahdollista lajiesiintymät muuallakin Pohjois- ja Itä-Lapissa, Osara kertoo.

Kaikkiaan löysin 15 helmeä. Suurin helmistä oli reilut kuusi milliä läpimitaltaan ja sillä hankin aikoinani keittiökalusteet. Kauko Mannermaa

Jokihelmisimpukka rauhoitettiin 1950-luvulla. Ennen rauhoitusta simpukka oli pyynnin kohteena kallisarvoisen helmen vuoksi.

– Ainoastaan jokihelmisimpukka tekee mahdollisesti helmen kuorensa sisälle, intendentti Ilmari Valovirta mainitsee.

Hän kertoo että jokihelmisimpukoista ja pikkujärvisimpukoista löytyy selviä eroja. Jokihelmisimpukan kuori on selvästi paksumpi ja sillä on saranassa nystymäiset hampaat, jotka pikkujärvisimpukalta puuttuvat. Jokihelmisimpukan väritys on myös tummempi.

Kauko Mannermaa pyydysti jokihelmisimpukoita Kopsus-, Lutto- ja Suomujoen varsilla vajaan kymmenen vuoden ajan ennen rauhoitusta vuosina 1946–1954.

– Kaikkiaan löysin 15 helmeä. Suurin helmistä oli reilut kuusi milliä läpimitaltaan ja sillä hankin aikoinani keittiökalusteet, Mannermaa muistelee.

– Orakosken alla olen nähnyt myös jokihelmisimpukoita, Kauko Mannermaa mainitsee havainnoistaan.

Kannattaa muistaa, että jokihelmisimpukat ovat rauhoitettuja ja vain harvoihin simpukoihin tulee helmiä, hän toteaa.

Rauhoituksen jälkeenkin Kauko Mannermaan kiinnostus simpukoihin on säilynyt vaikka pyytäminen on jäänyt historiaan.

Alla oleva teksti on julkaistu Sompiossa 11.9.2000. Sen on kirjoittanut Tapani Postila.

Ympäristövaikutukset kiinnostavat joen varrella

Kelukosken voimalatöiden yhteydessä paikalliset ihmiset ovat esittäneet aiheellisen kysymyksen tuhansien simpukoiden kohtaloista.

Vahvoja epäilyjä on herännyt, onko näiden ruoppausten yhteydessä kuiville jääneiden simpukoiden joukossa rauhoitettuja ja arvokkaita jokihelmisimpukoita eli raakkuja. Pohjoisen joissa vielä 1950-luvun alussa pyydetty raakku on sodankyläläisille tuttu simpukka.

Ympäristöarviointeja Kelukosken rakentamisen vaikutuksista luontoon ja ympäristöön on tehty, mutta kysymyksiä ja selvitettävää aiheesta varmasti riittää jatkossakin.

Kasvitieteilijät ovat kartoittaneet lajeja ja töiden tieltä on siirretty kaivinkoneella evakkoon esimerkiksi siivilävihvilöitä. Kalojen osalta on myös tutkimuksia tehty vaikutuksista. Silti jokihelmisimpukoiden olemassaolo Kitisen pääuomassa ei olisi mahdotonta huolimatta jokiympäristöstä tehdyistä selvityksistä.

Kokonaisuudessa laajoja ja pysyviä ekologisia muutoksia vaativan rakennustyön jäljet sekä vaikutukset askarruttavat ihmisiä.

Jokiympäristön parhaat tuntijat löytyvät vesien varrelta ja heidän tietämystään kannattaa hyödyntää ja kysymykset ottaa vakavasti. Jokihelmisimpukka on vain yksi rakennustöiden esille nostamista asioista.

Joki muuttuu ja paikalliset tulevat elämään uuden muotonsa saavan joen rannoilla. Heidän kiinnostuksensa kaikkiin ympäristövaikutuksiin on ymmärrettävää ja suotavaa.

Tapani Postila

Teksti on julkaistu Sompiossa 11.9.2000.