Paikallisuutiset
Kunta esittää, ettei hirvilupia myytäisi ulkopaikkakuntalaisille pyynnin aloitusjaksolle
Kittilän kunnanhallitus ehdottaa Suomen riistakeskukselle, Metsähallitukselle ja Maa- ja metsätalousministeriölle syyskuun ensimmäisen hirvenpyyntijakson rajaamista. Kunnanhallituksen ehdotus on, että ulkopaikkakuntalaisille ei myönnettäisi lainkaan lupia syyskuussa ja että lupamäärää rajattaisiin m