Särestöniemi-museon Anne Koskamo ja Saana Veltheim saivat kutsun Linnan juhliin: Museon kävijämäärä on kaksinkertaistunut
Peilipintaa elämän murroskohtiin – Kittiläläislähtöisen Tiina Rantakokon esikoiskirja ei opeta vaan kulkee rinnalla
Aika rukattaa -arkistojuttu: Eppu Normaali keikkailee mielellään Lapissa – ”Meillä on aina ollut pientä teerenpeliä pohjoisen väen kanssa”
”Sirkka ei ole pelkkä Levi-keskus” – Kylän asutushistoriasta kertovaa teosta esitellään koululla perjantaina
Luokanopettaja jätti työnsä ja alkoi tehdä kirjasarjaa, josta tuli kansainvälinen menestys – nyt sen hahmot nähdään pitkästä aikaa valkokankaalla
Lappilaiset saavat olla ylpeitä taiteestaan ja kulttuuristaan − Lapin kulttuurifoorumi hakee alalle kasvua
Haulikon jäljet katossa, kirveeniskut ovessa – Historia saa näkyä Maria Astrénin ja Esa-Matti Tammisen 130-vuotiaassa hirsikodissa
”Mie en köyhille myy” – Reidar Särestöniemi tiesi taiteensa arvon, ja nyt hänen teoksestaan maksettiin ennätyshinta
Presidentinlinnassa nähdään lappilaista pukuloistoa sekä Pallaksen ja Särestön tuntijoita: ”On etuoikeus kantaa Linnan juhliin jotakin, joka on tehty pohjoisen hengessä”
Poliisi kaipaa tietoja Kaukosessa liikkuneista – kolmikon epäillään anastaneen vanhukselta omaisuutta
”Sopimuksia tehdään, mutta varmistetaanko se, että omaishoitajat saavat oikeasti pidettyä vapaansa arjessa?”
Hyvinvointijohtaja pitää valtionrahoitusta riittämättömänä – Lapin aluehallitukselta talousarvio, joka on kuusi miljoonaa miinuksella
Kaksinkertaisesti palkittu ylitorniolainen sairaanhoitaja Sirpa Uusimaa on huolissaan hyvinvointialueen rahoituksesta – ”Rahoitusmalli on täysin päin peetä”
Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio luovuttaa loppuraporttinsa tänään – ”Toivottavasti tämä avaa polkua sovinnolle”
Pride-liput salkoon myös Utsjoella – Nuorisovaltuusto: Liputuksella kunnan takapajuista mainetta voidaan parantaa