Hyvinvointijohtaja pitää valtionrahoitusta riittämättömänä – Lapin aluehallitukselta talousarvio, joka on kuusi miljoonaa miinuksella
Lapin hyvinvointialue aikoo irtisanoa enintään 365 työntekijää – ”Se voi olla joillekin karu joululahja”
Aluehallitus jatkaa talousarvion käsittelyä keskiviikkona – aiempi linjaus 75 prosentin vuokratasosta kumottiin
”Sopimuksia tehdään, mutta varmistetaanko se, että omaishoitajat saavat oikeasti pidettyä vapaansa arjessa?”
Valtion arviointiryhmä esittää, että vanhusten ja vammaisten asumisen voi järjestää Lapissa muuallakin kuin kotipaikkakunnalla
Pelastushelikopteri Aslakille puolen miljoonan rahoitus – ”Painetaan duunia että saadaan lavat pyörimään”
Vuodeosastot saavat pienen aikalisän: lappilaisten reaktiot veivät johtajan unet ja avasivat silmät turvattomuudelle
Näin Itä-Lapin kunnat sijoittuvat elinvoimaa mittaavassa alueiden tutkimuksessa – Tutkimuksen tehnyt konsulttiyhtiö: Maaseudun matkailukunnat ovat taantumalle immuuneja
Hoidon pitää auttaa tai tehdä hyvää, sanoo intersukupuolisten vauvojen leikkauksia vastustava kirurgi
Ylilääkäri Teemu Taulavuori teippasi teesinsä oveen ja jätti työnsä – ”Tavoite on utopistinen,” hän arvostelee hyvinvointialueen suunnitelmia
Vuodeosastot katoavat Lapin pienistä kunnista – Hoidon tarve on niissä vähentynyt, perustelee toimialajohtaja Miia Palo
Presidentinlinnassa nähdään lappilaista pukuloistoa sekä Pallaksen ja Särestön tuntijoita: ”On etuoikeus kantaa Linnan juhliin jotakin, joka on tehty pohjoisen hengessä”
Poliisi kaipaa tietoja Kaukosessa liikkuneista – kolmikon epäillään anastaneen vanhukselta omaisuutta
”Sopimuksia tehdään, mutta varmistetaanko se, että omaishoitajat saavat oikeasti pidettyä vapaansa arjessa?”
Hyvinvointijohtaja pitää valtionrahoitusta riittämättömänä – Lapin aluehallitukselta talousarvio, joka on kuusi miljoonaa miinuksella
Kaksinkertaisesti palkittu ylitorniolainen sairaanhoitaja Sirpa Uusimaa on huolissaan hyvinvointialueen rahoituksesta – ”Rahoitusmalli on täysin päin peetä”
Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio luovuttaa loppuraporttinsa tänään – ”Toivottavasti tämä avaa polkua sovinnolle”
Pride-liput salkoon myös Utsjoella – Nuorisovaltuusto: Liputuksella kunnan takapajuista mainetta voidaan parantaa