Mai­ja Mu­ho­nen

Lap­pi­lai­nen juo­mi­nen on yhä tabu, ja eten­kin nais­ten al­ko­ho­lin­käy­tös­tä vai­e­taan. Sitä miel­tä on Kit­ti­läs­tä läh­töi­sin ole­va, nuo­ruu­ten­sa Äkäs­lom­po­los­sa ja Ko­la­ris­sa elä­nyt Mari Ni­li­vaa­ra.

Ni­li­vaa­ra te­kee päih­de­työ­tä Tam­pe­reel­la Min­ne­so­ta- mal­lin hoi­toa tar­jo­a­vas­sa yri­tyk­ses­sä ja vii­meis­te­lee so­si­o­no­min opin­to­jaan. Hän on opin­to­jen har­joit­te­lua var­ten sel­vit­tä­nyt La­pin päih­de­hoi­don tar­jon­taa.

– Kyl­lä tar­vet­ta oli­si, mut­ta on­ko kyn­nys hoi­toon tu­le­mi­sel­le lii­an kor­kea, Ni­li­vaa­ra poh­tii.

Ni­li­vaa­ran oma ta­ri­na on esi­merk­ki sii­tä, mitä al­ko­ho­li voi vie­dä, ja kuin­ka sen ku­ri­muk­ses­ta voi nous­ta. Per­jan­tai­na Ni­li­vaa­ra on ol­lut rai­tis nel­jän­tois­ta vuo­den ajan. Lä­hes yh­tä mon­ta vuot­ta ku­lui al­ko­ho­lin tuo­mas­sa su­mus­sa.

1990-lu­vun Ko­la­ris­sa nuor­ten al­ko­ho­lin käyt­töä kat­sot­tiin läpi sor­mien. Ni­li­vaa­ra mais­toi vii­naa 13-vuo­ti­aa­na ja ra­kas­tui ai­nee­seen heti.

Ujo ja ar­ka tyt­tö tun­si muut­tu­van­sa hu­ma­las­sa haus­kak­si ja it­se­var­mak­si. Al­ko­ho­li tar­jo­si pa­ko­tien omis­ta tun­teis­ta.

– Sil­loin ei vie­lä pu­hut­tu mis­tään nuor­ten mie­len­ter­vey­son­gel­mis­ta, saa­ti mis­tään päih­de­on­gel­mis­ta.

Hy­vin no­pe­as­ti juo­mi­ses­ta tuli jo­ka­viik­kois­ta.

– Hu­ma­lat ei ol­lut kos­kaan mi­tään pien­tä sie­vää. Ai­na oli kra­pu­la ja ok­sen­te­lua.

Kou­lun­käyn­ti va­lui pen­kin al­le. Kun ys­tä­vät huo­maut­ti­vat al­ko­ho­lin­käy­tös­tä, tei­ni op­pi vaih­ta­maan seu­raa. Iso­sis­ko huo­leh­ti, et­tä sis­ko raa­hau­tui kou­luun. Pois­sa­o­lo­ja ei tul­lut, ei­vät­kä van­hem­mat osan­neet epäil­lä juo­mis­ta.

Muut­to am­mat­ti­kou­luun Tor­ni­oon sy­ven­si kier­ret­tä. Asun­to­las­sa oli help­po juo­da, ei­kä tie­to on­gel­mis­ta kan­tau­tu­nut ko­tiin as­ti. 18-vuo­ti­aa­na Ni­li­vaa­ra oli jo al­ko­ho­lis­ti. Van­hem­mat sai­vat tie­tää ti­lan­tees­ta vas­ta sii­nä vai­hees­sa, kun am­mat­ti­kou­lus­ta il­moi­tet­tiin, et­tei ty­tär val­mis­tu.

– Päih­de­riip­pu­vuu­den syn­tyyn on tur­ha et­siä syy­tä kas­va­tuk­ses­ta, tai mis­tään muus­ta elä­mäs­sä. Se on ar­pa­pe­liä, Ni­li­vaa­ra ko­ros­taa.

Pa­ri­kymp­pi­se­nä Ni­li­vaa­ra muut­ti Lah­teen, jos­sa saat­toi juo­da rau­has­sa. Hän tu­tus­tui mie­heen, ja het­kek­si elä­mä rau­hoit­tui. Mo­lem­mat joi­vat, mut­ta ryyp­py­reis­sut ra­joit­tui­vat vii­kon­lop­pui­hin.

Ni­li­vaa­ra ha­lu­si lap­sen, ja 22-vuo­ti­aa­na hä­nes­tä tu­li­kin äi­ti. Ras­kau­sai­ka su­jui hel­pos­ti kui­vil­la. Ni­li­vaa­ra ku­vit­te­li juo­mi­sen jää­neen taak­se.

– Kun tyt­tö syn­tyi, sii­tä pari kol­me viik­koa mun piti pääs­tä baa­riin.

Ti­lan­ne ku­vaa al­ko­ho­lis­mia hy­vin. Vau­va-ar­jen si­jaan elä­mä oli kah­den työs­sä­käy­vän al­ko­ho­lis­tin kaa­os­ta.

– Tää on ete­ne­vä sai­raus. Se ei kos­kaan läh­de alus­ta, vaan sii­tä, mi­hin se jäi, Ni­li­vaa­ra sa­noo.

Kun Ni­li­vaa­ran ty­tär oli puo­li­vuo­ti­as, Ni­li­vaa­ra ero­si avo­puo­li­sos­taan, ja muut­ti Kit­ti­lään, lä­hel­le per­het­tään.

Puo­li vuot­ta meni hy­vin. Tu­ki­verk­ko oli kun­nos­sa, Ni­li­vaa­ra kävi Le­vil­lä töis­sä, ja tu­tus­tui uu­teen mie­heen. Sit­ten lui­su al­koi uu­del­leen.

– Sii­nä käy­tiin töis­sä ja lei­kit­tiin niin sa­no­tus­ti per­het­tä, mut­ta kyl­lä sii­nä oli juo­mi­nen vah­vas­ti mu­ka­na.

Ni­li­vaa­ra joi, jot­ta elä­mä oli­si ki­vaa, vaik­kei juo­mi­nen ol­lut. Hän saat­toi ryy­pä­tä vii­kon. Piti pyy­del­lä an­teek­si puo­li­sol­ta ja po­mol­ta, se­li­tel­lä ja va­rail­la päi­vä­hoi­to­paik­kaa lap­sel­le, joka oli viet­tä­nyt vii­kon mum­mo­las­sa. Hä­peä ja sa­lai­lu imi­vät val­ta­vas­ti voi­mia.

– Lop­pu­jen lo­puk­si äi­ti teki las­ten­suo­je­luil­moi­tuk­sen, mikä oli mul­le rat­kai­se­va asia. Hän ei enää mah­dol­lis­ta­nut mun al­ko­ho­lin­käyt­töä.

Ni­li­vaa­ran ty­tär otet­tiin huos­taan ja si­joi­tet­tiin tä­män äi­din ja isä­puo­len hoi­toon.

Poh­ja al­koi hää­möt­tää ke­vääl­lä 2004. Puo­len vuo­den ai­ka­na hän oli rik­ko­nut kaik­ki it­sel­leen an­ta­man­sa lu­pauk­set. ”En ai­na­kaan aja kän­nis­sä.”, ”En juo lap­sen ai­ka­na.”, ”Työt mä hoi­dan”. Hän oli 26-vuo­ti­as, ei­kä hä­nel­lä ol­lut töi­tä, pa­ri­suh­det­ta tai ko­tia. Si­sa­ruk­set ei­vät enää vas­tan­neet pu­he­lui­hin.

– Ai­na kun soi­tin si­sa­ruk­sil­le, ry­vin it­se­sää­lis­sä, vit­tui­lin niil­le tai ha­lu­sin ma­ni­pu­loi­da jo­hon­kin.

Isä­puo­li, rai­tis­tu­nut al­ko­ho­lis­ti oli se, joka haki Ni­li­vaa­ran ai­na ryyp­py­reis­sul­ta.

– Hän ei iki­nä tuo­min­nut, ei iki­nä mot­kot­ta­nut, ei iki­nä he­ris­tä­nyt sor­mea.

Ken­ties juu­ri sik­si Ni­li­vaa­ra saat­toi ju­han­nuk­se­na 2004, puo­len­tois­ta vii­kon ryyp­py­reis­sun jäl­keen, sa­noa isä­puo­lel­leen, et­tä on val­mis ha­ke­maan apua.

Pit­käs­tä ai­kaa Ni­li­vaa­ral­la oli toi­vei­kas olo, ja elo­kuus­sa Ni­li­vaa­ra meni Min­ne­so­ta-mal­lin hoi­toon.

– Se oli elä­mä­ni pa­ras pää­tös. En­sim­mäis­tä ker­taa py­säh­dyin miet­ti­mään omaa elä­mää­ni.

Kun­tou­tuk­ses­sa Ni­li­vaa­ra jou­tui koh­taa­maan myös te­ko­jen­sa seu­rauk­set. Hän ei ol­lut kos­kaan myön­tä­nyt, kuin­ka al­ko­ho­lis­mi oli vai­kut­ta­nut hä­nen tyt­tä­reen­sä, äi­tiin­sä tai si­sa­ruk­siin.

– Elä­mä­hän ei muu­tu vaa­le­an­pu­nai­sek­si ja hel­pok­si, kun rai­tis­tuu, mut­ta sii­tä tu­lee mer­ki­tyk­sel­li­sem­pää.

Ni­li­vaa­ra aloit­ti kas­va­mi­sen sii­tä, mi­hin oli juo­mi­sen aloi­tet­tu­aan jää­nyt. Kuu­kau­den hoi­to­jak­son jäl­keen hän muut­ti äi­tin­sä luo Äkäs­lom­po­loon, kou­lut­tau­tui op­pi­so­pi­muk­sel­la mer­ko­no­mik­si ja al­koi käy­dä ver­tais­ryh­mis­sä.

– Il­man nii­tä en oli­si saa­nut kes­tä­vää rait­tiut­ta.

Rai­tis­tu­mi­sen­sa jäl­keen Ni­li­vaa­ra työs­ken­te­li ra­hoi­tu­sa­lal­la Tam­pe­reel­la, mut­ta päät­ti ha­kea hoi­to­a­lal­le. Lä­hi­hoi­ta­ja­o­pin­to­jen vii­mei­nen har­joit­te­lu al­koi Min­ne­so­ta-mal­lis­ta hoi­toa tar­jo­a­val­la Myl­ly­hoi­tok­li­ni­kal­la ta­san kym­me­nen vuot­ta hä­nen rai­tis­tu­mi­sen­sa jäl­keen.

– Se tuli sa­man tien, et­tä tää on mun jut­tu. Sama kie­li, pu­hut­tiin sa­mois­ta asi­ois­ta, sai käyt­tää omaa toi­pu­mi­sen ko­ke­mus­ta am­mat­ti­mai­suu­den rin­nal­la.

Ni­li­vaa­ra ei juu­ri ole käy­nyt Kit­ti­läs­sä ryyp­py­vuo­sien­sa jäl­keen. Ky­län­rait­tiin liit­tyy huo­no­ja muis­to­ja, mut­ta täl­lä ker­taa hän on val­mis koh­taa­maan ne. Al­ko­ho­lis­tin toi­pu­mi­seen kuu­luu­kin kas­vu ja men­nei­den koh­taa­mi­nen. Ni­li­vaa­ra pu­huu tun­tei­den rai­tis­tu­mi­ses­ta, sii­tä kuin­ka op­pii koh­taa­maan tun­teen­sa.

Hä­peä ja syyl­li­syys ei­vät täy­sin ka­toa, mut­ta nii­den van­gik­si ei enää jää.

Suo­raan pu­heek­si

Suo­mes­sa on työ­e­lä­mäs­sä noin 250 000 al­ko­ho­lis­tia. Al­ko­ho­lin ai­heut­ta­mat sai­rau­det ja on­net­to­muu­det ovat ylei­sin työ­i­käis­ten kuo­lin­syy. Sil­ti jul­ki­ses­sa kes­kus­te­lus­sa tun­tuu ole­van vai­kea löy­tää oi­ke­aa ta­paa koh­da­ta al­ko­ho­lis­ti. Joko pys­tys­sä on he­ris­te­le­vä sor­mi, tai sit­ten kes­kus­te­lu kää­ri­tään pum­pu­liin.

Mikä on oi­kea tapa koh­da­ta al­ko­ho­lis­ti?

– Kyl­lä se on raa­ka re­hel­li­syys ja suo­ra­pu­hei­suus il­man tuo­mit­se­mis­ta, Ni­li­vaa­ra sa­noo.

Jo huo­li juo­mi­ses­ta on syy puut­tua. Juo­mal­la ei voi lää­ki­tä rank­kaa elä­män­ti­lan­net­ta. Tuo­mit­se­mi­ses­ta ei al­ko­ho­lis­tin koh­taa­mi­ses­sa ole hyö­tyä, pa­rem­min­kin päin­vas­toin. Al­ko­ho­lis­mi on kroo­ni­nen ai­vo­sai­raus, jon­ka taus­tal­la on ge­neet­ti­nen alt­tius. Al­ko­ho­lin­käyt­tö voi lau­kais­ta sai­rau­den.

– Se ei va­pau­ta vas­tuus­ta, mut­ta an­taa ym­mär­rys­tä ja uu­sia työ­ka­lu­ja, mi­ten ele­tään päih­de­riip­pu­vuu­den kans­sa.

Ni­li­vaa­ra ko­ros­taa, et­tei sai­rau­den taak­se voi pii­lou­tua. Vas­tuu hoi­dos­ta on ih­mi­sel­lä it­sel­lään.

– Kala-al­ler­gik­ko ei syö ka­laa, kos­ka on al­ler­gi­nen, Ni­li­vaa­ra ver­taa.

Päih­de­riip­pu­vuus on vai­kea ot­taa pu­heek­si, sil­lä al­ko­ho­lis­ti kiel­tää ja puo­lus­tau­tuu hyök­kää­mäl­lä ja ma­ni­pu­loi­mal­la.

Yk­si tapa saa­da tie­toa al­ko­ho­lis­mis­ta ovat Avo­min­nen jär­jes­tä­mät lu­en­not. Avo­min­ne-hoi­dos­sa kou­lut­ta­jat ovat it­se­kin riip­pu­vuus­sai­rauk­sis­ta toi­pu­nei­ta. Sen vuok­si hoi­dos­sa pu­hu­taan suo­raan.

On hyvä ti­lan­ne, jos päih­de­riip­pu­vai­nen saa­daan ha­vah­du­tet­tua jo sii­nä vai­hees­sa, kun hä­nel­lä on vie­lä työ ja per­he.

– Meil­lä lä­hei­set tuo jos­kus kor­vas­ta lu­en­nol­le, Ni­li­vaa­ra sa­noo.

Ni­li­vaa­ra kan­nus­taa ha­keu­tu­maan hoi­toon, oli juo­mis­ta kes­tä­nyt kuin­ka kau­an ta­han­sa.

– Niin kau­an kuin hen­ki pi­hi­see, on mah­dol­li­suus muu­tok­seen. Toi­voa on siis ai­na.

Ni­li­vaa­ra ker­too päih­de- ja pe­li­riip­pu­vuuk­sis­ta Kit­ti­läs­sä 30. elo­kuu­ta. Mak­su­ton ti­lai­suus al­kaa kel­lo 17.30 val­tuus­to­sa­lis­sa.