Näin heti alk­hun va­ro­tuk­sen sana. Täs­sä ko­lum­nis­sa mie ke­hun oik­hen mi­nun täy­te­läis­tä elä­mää, nau­ran tyh­jää, ra­kas­tan kaik­kia ih­mi­siä ja mi­nun työ­tä, ja elä­mää yli­pää­täns. Jos sul­la nou­see kah­vi ylös täs­sä vaih­hes­sa, voit suo­si­ol­la kään­tää si­vua, taik­ka ta­hal­hen ki­dut­taa it­te­äs lis­sää lu­vun lop­hun. Mie en niin­ko ta­hal­hen ole är­syt­tä­vä, täm­mö­nen elä­mä­na­sen­ne on vain tul­lu syn­ty­mä­lah­ja­na, taik­ka kie­rou­tun­hen kas­va­tuk­sen seu­rauk­se­na.