Kit­ti­lä­läi­nen Mi­ka­el Heikka pe­rus­ti ke­säl­lä oman yri­tyk­sen, kun ky­syn­tää mo­ni­toi­mi­mie­hel­le tun­tui ole­van. La­pin liik­ku­va kor­jaa­mo­pal­ve­lu tu­lee sin­ne, mis­sä on­gel­ma on.

– Hom­ma ko hom­ma, tu­len pai­kan pääl­le, Heik­ka to­te­aa.

Hän ker­too ol­leen­sa vii­me päi­vi­nä esi­mer­kik­si Si­las­kai­ras­sa te­ke­mäs­sä kai­raus­po­ru­kal­le säh­kö- ja hit­saus­töi­tä ja Ala­ky­län ja Kal­lon suun­nal­la huol­ta­mas­sa tie­rum­pu­ja.

Rah­keet riit­tä­vät kor­jaus­töi­hin ai­na pien­ko­nees­ta maan­siir­to­ko­nee­seen.

– Kaik­ki, jos­sa on moot­to­ri ja joka pä­ri­see, pys­ty­tään kor­jaa­maan.

Oma yri­tys tuli ajan­koh­tai­sek­si, kun au­toa ja ko­nei­ta free­lan­ce­ri­na aja­neel­le Hei­kal­le tar­jot­tiin mui­ta­kin töi­tä.

– Ajat­te­lin, et­tä ei täs­sä mi­tään hä­vit­tä­vää ole, ja töi­tä voi­si teh­dä las­kut­ta­mal­la.

Paja, vers­tas ja kont­to­ri löy­ty­vät omas­ta au­tos­ta. Heikka ker­too ra­ken­nel­leen­sa au­toa ke­sän ai­ka­na. Mi­tään ei ole tar­vin­nut in­ves­toi­da, kos­ka työ­ka­lu­ja on ker­ty­nyt työ­u­ran var­rel­la. Heikka on työs­ken­nel­lyt esi­mer­kik­si Kit­ti­län kai­vok­sen be­to­ni­a­se­mal­la, AJH Inf­ran se­ka­työ­mie­he­nä ja Jou­ni Sep­pä­läl­lä tur­ve­työ­maan työn­joh­ta­ja­na ja huol­to­mie­he­nä.

Heik­ka on taus­tal­taan yh­dis­tel­mä­a­jo­neu­von kul­jet­ta­ja ja met­sä­e­ner­gi­an tuot­ta­ja.

– Sii­tä on ol­lut tosi pal­jon apua, et­tä olen saa­nut ol­la mo­nen­lai­sil­la työ­mail­la ja van­ho­jen asen­ta­jien kans­sa op­pi­mas­sa. Jos on ol­lut ou­dom­pi jut­tu, sitä on raa­vit­tu pää­tä ja kan­ta­pään kaut­ta opit­tu, Heik­ka sa­noo.

Heik­ka ker­too saa­neen­sa pal­jon ver­kos­to­ja, ja ko­nei­ta ja lait­tei­ta voi myös lai­na­ta.

– Yh­teis­työ­tä pi­tää teh­dä ai­na pal­jon pik­ku­paik­ka­kun­nal­la, Heik­ka sa­noo.

Au­to­jen kor­jaa­mi­sen hän on jät­tä­nyt vä­hem­mäl­le, kun sii­hen hom­maan tar­vi­si usein läm­pi­mät si­sä­ti­lat. Mut­ta nii­den­kin kans­sa kyl­lä pär­jää, ja tar­vit­ta­es­sa vi­ka­koo­din­lu­ki­jat saa lai­naan­kin.

Työ­mail­le tu­lee liik­ku­val­la kor­jaa­mo­pal­ve­luil­le mat­kaa pit­kien etäi­syyk­sien La­pis­sa.

– Si­las­kai­raan­kin tuli jo met­sä­tien lai­taan 67 ki­lo­met­riä, ja sii­tä vie­lä nel­jä ki­lo­met­riä jän­kien taak­se ja met­tään. Olen tot­tu­nut aja­maan, en pidä sitä pa­ha­na.

Heikka muut­ti Kit­ti­lään kym­me­nen vuot­ta sit­ten vai­mon­sa kans­sa. Hän on ko­toi­sin Yli­tor­ni­on Raa­nu­jär­vel­tä.

– Olen iän kai­ken ty­kän­nyt rop­la­ta ko­nei­ta. Van­ho­ja ko­nei­ta var­sin­kin on ol­lut mu­ka­vaa pe­las­taa lii­ken­tee­seen.

Heik­ka pää­si serk­ku­po­jan kai­vin­ko­neen rat­tiin ylä­kou­lui­käi­se­nä, trak­to­ri­kor­tin saa­tu­aan hän oli jo ke­sä­töis­sä naa­pu­ri­ti­lal­la. Pien­me­ka­nik­ko­na ja kir­ves­mie­he­nä toi­mi­neel­ta isäl­tään hän on myös saa­nut op­pia au­to­re­mont­tei­hin ja hit­saa­mi­seen. Hän pi­tää­kin tär­ke­ä­nä, et­tä jo pie­ne­nä sai­si ko­keil­la osaa­mis­taan.

– Sitä ei tie­dä, mi­hin ura ur­ke­nee. It­sel­lä­ni on ol­lut kak­si ty­tär­tä mu­ka­na ko­ne­hom­mis­sa. Se on hyvä, et­tä ei ole niin ste­re­o­ty­pis­tä ajat­te­lua enää, vaan mitä vain voi teh­dä.