North Events -yri­tyk­sen pe­rus­ta­ja Ant­ti Rah­ko­nen val­mis­taa Kön­kääl­lä asi­ak­kail­leen ko­tail­lal­li­sia it­se met­säs­te­tyis­tä, ka­las­te­tuis­ta ja poi­mi­tuis­ta raa­ka-ai­neis­ta. Rah­ko­sen mu­kaan me­nus­sa yh­dis­ty­vät met­säs­tä­jä-ke­räi­li­jä­hen­ki­syys mo­der­nin gats­ro­no­mi­an vi­su­aa­li­suu­den kans­sa.

– Py­rin te­ke­mään näyt­tä­vää ruo­kaa rei­lul­la ot­teel­la. Tär­keä osa il­lal­lis­ta ovat myös ta­ri­nat raa­ka-ai­nei­den al­ku­pe­räs­tä. Mi­nul­la on yl­hääl­lä muis­tis­sa, mis­tä olen sie­net poi­mi­nut, mil­loin ja mis­sä mi­kä­kin kala on ka­las­tet­tu, tai kos­ka olen po­ron teu­ras­ta­nut. Omaa po­ro­merk­kiä mi­nul­la ei ole, jo­ten os­tan po­rot pai­kal­li­sil­ta po­ro­mie­hil­tä ja osal­lis­tun mah­dol­li­sim­man pal­jon li­han kä­sit­te­lyyn, Rah­ko­nen ker­too.

Se, mitä il­lal­li­sel­la on tar­jol­la, vaih­te­lee riip­pu­en se­son­gis­ta.

– Jos vaik­ka syk­syl­lä sat­tuu met­säs­tys­reis­sul­la saa­maan use­am­man met­sä­ka­na­lin­nun, niin niis­tä­hän syn­tyy sit­ten kä­te­väs­ti al­ku­ruo­ka. Mut­ta tar­koi­tus ei ole am­pua pak­kas­ta täy­teen, vaan muu­ta­ma lin­tu kau­des­sa. It­sel­le met­säs­tyk­ses­tä naut­ti­mi­seen riit­tää jo kan­non no­kas­sa luon­non rau­has­sa kah­vit­te­lu. Saa­lis on sit­ten ai­na vain plus­saa.

Ihan kaik­kia me­nun raa­ka-ai­nei­ta ei La­pis­ta kui­ten­kaan saa. Esi­mer­kik­si avo­maan­kur­kut, jois­ta hän äi­tin­sä kans­sa val­mis­taa suo­la­kurk­ku­ja, on kas­va­tet­tu hei­dän mö­kil­lään Hii­den­ve­del­lä.

– Ne mitä ei pys­ty it­se kas­vat­ta­maan on sit­ten it­se han­kit­tu suo­raan raa­ka-ai­neen al­ku­läh­teil­tä, eli pip­pu­rin olen os­ta­nut siel­tä mis­sä pip­pu­ri kas­vaa.

Ruu­an­lait­to on Rah­ko­sel­la kiin­nos­ta­nut pie­nes­tä pi­tä­en.

– Äi­ti­ni on ol­lut ai­na in­no­kas kok­kaa­maan ja hä­nen kaut­taan pää­sin jo lap­se­na mu­kaan ruu­an­lai­ton maa­il­maan. Raa­ka-ai­neet tu­li­vat sil­loin­kin lä­hel­tä, sil­lä äi­dil­lä on ol­lut oma kas­vi­maa niin kau­an kuin muis­tan. Ny­ky­ään­kin ai­na kun nä­em­me, niin lai­tam­me yh­des­sä ruo­kaa ja kes­kus­te­lem­me ruu­an­lai­tos­ta.

Sen mitä kas­vi­maal­ta ei saa­nut, isä toi pöy­tään met­säs­tys­reis­suil­ta.

– Riis­ta tuli tätä kaut­ta tu­tuk­si, jo en­nen Lap­piin muut­toa.

Nur­mi­jär­vel­tä ko­toi­sin ole­va Rah­ko­nen pää­tyi maa­il­mal­la kier­tä­mi­sen jäl­keen use­am­man mut­kan kaut­ta Lap­piin.

– Vuon­na 2008 oli sel­lai­nen vai­he elä­mäs­sä, et­tä ei tien­nyt mil­le ru­pe­aa, niin tein klas­si­sen liik­keen ja myin kai­ken omai­suu­den ja pää­tin läh­teä kat­so­maan, mitä maa­il­mal­la oli tar­jot­ta­vaa.

Maa­il­mal­ta ruo­ka­kult­tuu­ris­ta Rah­ko­sel­le jäi mie­leen ih­mis­ten kek­se­li­äi­syys ja kyky so­peu­tua val­lit­se­viin olo­suh­tei­siin.

– Var­sin­kin Kaak­kois-Aa­si­as­sa käy­te­tään raa­ka-ai­nee­na to­del­la us­ko­mat­to­mia asi­oi­ta. Skor­pi­o­nit ja hä­mä­hä­kit on tul­lut mais­tet­tua mo­nes­sa­kin eri muo­dos­sa, ja vaik­ka ne en­nen mais­ta­mis­ta miel­si­kin äl­löt­tä­väk­si, niin hy­vin val­mis­tet­tu­na ja lau­ta­sel­ta syö­ty­nä ne saat­toi­vat ol­la to­del­la hy­vän ma­kui­sia. Jos eläin­pe­räi­siä tuot­tei­ta käyt­tää, niin en näe sii­nä suur­ta eroa, saa­ko ih­mi­nen pro­tei­i­nin­sa po­ros­ta vai­ko muu­ra­hai­ses­ta.

Rah­ko­sen reit­ti vei Kaak­kois-Aa­si­an kaut­ta Chi­leen ja Bra­si­li­aan, mut­ta reis­sun pää­te­py­säk­ki löy­tyi siel­tä, mis­sä kaik­ki tiet koh­taa­vat. Kaa­ma­ses­ta.

– Oli hy­vin lä­hel­lä, et­tä oli­sin jää­nyt Kam­bod­žaan ma­ja­ta­lon pi­tä­jäk­si, mut­ta ne suun­ni­tel­mat sit­ten kui­ten­kin ka­riu­tui­vat. 2009 maa­lis­kuus­sa, 278 päi­vän reis­saa­mi­sen jäl­keen, pää­dyin ta­kai­sin Hel­sin­ki-Van­taal­le. Mie­tin, et­tei ruo­ho vält­tä­mät­tä ole vih­re­äm­pää ai­dan toi­sel­la puo­len ja pää­tin kat­soa niin sa­no­tus­ti lä­hem­mäs jal­ko­ja. Lap­pi tun­tui kiin­nos­ta­val­ta, ja kun kuu­lin Kaa­ma­sen luon­to- ja erä­o­pas­kou­lus­ta, pää­tin suun­na­ta sin­ne.

Kaa­ma­ses­sa Rah­ko­nen teki poh­ja­työ­tä ny­kyi­sel­le ca­te­ring-toi­min­nal­le.

– La­pis­sa kas­va­neet eläi­met, mar­jat ja sie­net, ovat var­mas­ti maa­il­man puh­taim­pia raa­ka-ai­nei­ta, ja mi­nul­la oli kova pol­te op­pia mah­dol­li­sim­man it­se­näi­ses­ti val­mis­ta­maan ja kä­sit­te­le­mään ne luon­nos­ta lau­ta­sel­le as­ti. Ja kyl­lä­hän sii­nä vie­hät­ti myös tiet­ty ram­boi­lu-as­pek­ti, se, et­tä osaa sel­vi­tä luon­non an­ti­mil­la, Rah­ko­nen nau­rah­taa.

Ny­kyi­sen yri­tyk­sen­sä hän pe­rus­ti vuon­na 2019, jol­loin myös pan­de­mia al­koi.

– Alun pe­rin oli tar­koi­tus siir­tyä mah­dol­li­sim­man pian täy­si­päi­väi­sek­si yrit­tä­jäk­si, mut­ta pan­de­mi­an myö­tä mat­kai­lu­a­la muut­tui lii­an epä­var­mak­si. Tä­män li­säk­si meil­le oli juu­ri syn­ty­nyt per­heen­li­säys. Unel­ma täy­si­päi­väi­ses­tä yrit­tä­jyy­des­tä kui­ten­kin elää, kun­han maa­il­man meno täs­tä joku päi­vä ta­saan­tuu, Rah­ko­nen to­te­aa. ➤