A-
A+
A-
A+
Tunturi-Lapin Huiput: Lumellapurjehtija
Vapaalaskua kaksikymmentä vuotta harrastanut Aki Juopperi kertoo, mitä yhteistä on vapaalaskulla ja purjehduksella, sekä onko vapaalaskeminen kuitenkaan oikea nimi harrastukselle.
teksti: Ville-Matti Hannu
kuvat: Aki Juopperi
Viime vuosien ulkomaan matkustuskieltojen myötä ihmiset ovat löytäneet uusia kotimaan harrastuksia. Vapaalaskeminen on yksi näistä kasvavaa suosiota keränneistä aktiviteeteistä.
– Muistan, kun yhtäkkiä vapaalaskutavaroita ei enää saanut kaupoista, koska kaikki meni niin nopeaa kaupaksi, kertoo rovaniemeläinen Tunturi-Lapissa vapaalaskua harrastava Aki Juopperi.
Tunturi-Lapin huiput ovat tulleet vuosien saatossa tutuksi puuterin perässä yli kaksikymmentä vuotta tarponeelle Juopperillle.
– Tosi vaikea sanoa, milloin sitä vapaalaskuharrastuksen on varsinaisesti aloittanut. Silloin kun sitä ensimmäisiä kertoja mentiin, niin ei sitä ajateltu mitenkään erillisenä lajina lumilautailusta. Ekojen puuterimäkien perässä tarvottiin toppakamat päällä, ilman lumikenkiä ja lauta kainalossa.
Ensimmäisiä puutereitaan Juopperi laski kavereineen tunturissa käydessään hissirinteiden ulkopuolella. Sitten alkoi reviiri laajenemaan.
– Tunturin päältä katseltiin uusia mielenkiintoisen näköisiä paikkoja ja lopulta vaellettiin niitä laskemaan. Siitä kai se pikkuhiljaa lähti.
Kiinnostus koskemattomien hankien metsästykseen yltyi ja samalla alkoi kertymään välineitä, jotka olivat tällaisia vaellus- ja laskureissuja varta vasten hankittuja, Juopperi kertoo.
– Kun välineitä alkoi kertymään, siinä kohtaa sitä alkoi hoksaamaan, että tästä on muodostumassa tietyllä tavalla rinnelaskemisesta erillinen harrastus.
Vapaalaskeminen on harrastuksen nimenä hieman harhaanjohtava, Juopperi pohtii.
– Jollekinhan voi vapaalaskemisesta puhuttaessa syntyä sellainen mielikuva, että niillä reissuilla laskettaisiin jotenkin todella paljon, mutta näinhän se ei monesti ole. Voi olla, että taitetaan kahdeksan tunnin reissun aikana viisitoista kilometriä matkaa ja lasketaan yksi tai kaksi mäkeä, riippuen tietenkin paikasta. Kyllä siinä pitää osata nauttia ulkoilmasta ja hiihtämisestä. Lähinnä retkeilyähän se on, Juopperi myhäilee.
Vaellusvälineistön karttuessa myös tieto lumiturvallisuudesta ja harrastuksen riskeistä kasvoi.
– Eipä sitä penskana tajunu, ko alko koluamaan nuita mestoja, että Suomessa voi edes olla lumivyöryjä. Mutta tottakai voi. Kyllä se varmaan on ollu moukan tuuria, ettei ikinä käyny mitenkään pahemmin.
Yksi läheltä piti -tilanne, on kuitenkin matkan varrella tullut vastaan.
– Olimme Ylläksen Pyhätunturilla laskemassa ja tiesimme lumikelistä, että lumivyörylle on riski. Itse olin porukan viimeinen laskija. Siinä oli sellainen luonnonmuodostelmakuppi, minkä halusin käydä kaartamassa. Ne ovat monesti sellaisia paikkoja, että voivat laukaista vyöryn, mikäli siellä on huonoja lumikerroksia. Eli tiedostin riskin ja kävin silti. Siitä se vyöry sitten laukesi. Sen verran vahvasti se lähti, että lumi säröili jo minun etupuolella. Mutta onneksi olin sen verran reunassa, että pääsin vyöryn alta pois. Se sirpaloituva lumi minun edessä oli ehkä sairainta, mitä olen ikinä nähny, Juopperi muistelee.
Tällöin oli onneksi tietotaitoa jo karttunut ja myös oikeat välineet mukana, jos huonommin olisi käynyt. Lumiturvallisuus koostuukin useista eri varusteista sekä lumen koostumuksen tutkimisesta.
– Kaikilla reissuun lähtijöillä tulee olla piipparit. Niissä on kaksi eri toimintoa: lähettäminen ja etsiminen. Kaikilla tulee olla lähettäminen päällä. Yleensä reissun alkumetreillä jonon etummainen laittaa etsimisen päälle ja muut ohittavat hänet yksi kerrallaan. Tässä tarkistetaan, että kaikkien piipparit toimivat ja että ne ovat löydettävissä.
Toinen tärkeä varuste on sondi, eli pitkä kasaan taitettava tikku, jolla tunnustellaan piipparin löydyttyä lumen läpi vyöryn alle jääneen tarkempaa sijaintia. Ennen reissua lumesta kaivetaan ja leikataan näytepala, josta voi tutkia lumen kerrostumia ja tulkita lumivyöryn vaaraa.
Lajin turvavarusteiden määrä kertoo, että ensikertalaisena ei välttämättä kannata lähteä kokemattomien kanssa itsenäisesti lajia opiskelemaan.
– Jokainenhan sitä on itsestään vastuussa, eikä holhoaminen varmaan vaikuta, mutta on hyvä muistaa, että kyseessä on kuitenkin harrastus, jossa on riskit. Kyllä se olisi hyvä olla ainakin yksi kokenut laskija mukana ja lumiturvallisuuskurssit käytynä. Ja ikinä ei yksin saa lähteä laskemaan, Juopperi muistuttaa.
Juopperi asuu nykyisin kotikaupungissaan Rovaniemellä, mutta on asunut Ylläkselläkin seitsemän talvea. Tunturi-Lapissa riittää vielä parinkin vuosikymmenen aktiivisen lautailun jälkeen laskettavaa.
– Kyllä siellä on vielä muutama huippu laskematta. Se on sinällään mahtavaa, että omalla niin sanotulla takapihalla, on niin paljon eri tuntureita laskettavana. Silloin kun asuin itse Ylläksellä, niin hienointa oli, että pystyi käymään aika pitkänkin vapaalaskureissun vaikka työpäivänä, koska hyville laskupaikoille oli niin lyhyt matka.
Laskettavaa todellakin Tunturi-Lapista löytyy, mikäli vain jaksaa vaeltaa.
– Kyllä tuolla on kaira hienoja spotteja täynnä. Se vain vaatii sinniä lähteä vaeltamaan. Ja tietenkin aikaa. Ja rahaa. Purjehduksella ja vapaalaskulla on se yhteistä, että kumpikin ovat todella kalliita tapoja tehdä jotain, mikä ei maksa mitään, Juopperi murjaisee.
Vitsailusta huolimatta laji on rovaniemeläiselle tunturilla tarpojalle lähellä sydäntä.
– Kyllä siinä hienointa on vapaus vaeltaa uuteen paikkaan hyvällä porukalla ja tottakai se kaiken ydin: koskematon lumi.
Tunturi-Lapin Huiput ilmestyy joka toinen viikko koko kevään ajan. Lue lehti maksutta täältä.
TIETOLAATIKKO
