Vir­ta­ve­det al­koi­vat au­e­ta maa­lis­kuun läm­pöi­si­nä päi­vi­nä. Poh­ja­so­rat ki­mal­si­vat au­rin­gos­sa, ja het­ken aja­tuk­set vaih­tui­vat jo ke­sään. Mut­ta ei­pä­hän ole sääs­kiä! Tuol­lai­se­na päi­vä­nä tal­koo­lai­set puu­ha­si­vat Par­va­jo­en var­res­sa ja raa­ha­si­vat ki­ven­mu­ri­koi­ta tai­men­ten suo­ja­pai­koik­si. Jo­es­sa on ol­lut jos­kus to­den­nä­köi­ses­ti me­res­tä nous­sut­ta ka­laa, ja eh­kä oi­kein yl­ti­ö­po­si­tii­vi­sis­sa aja­tuk­sis­sa vie­lä jo­nain päi­vä­nä tu­le­vai­suu­des­sa­kin me­ri­tai­men ha­kee siel­tä ku­tu­pai­kaan­sa. Pai­kal­li­nen ka­la­kan­ta, joka liik­kuu Ou­nas­jo­en ja pik­ku­pu­ro­jen vä­lil­lä, on kui­ten­kin joka ta­pauk­ses­sa tär­keä asia eko­sys­tee­mil­le. Tai­men­kan­ta vah­vis­tuu koko ajan, kun eli­nym­pä­ris­tö pa­ra­nee tal­koi­den an­si­os­ta.