A-
A+
A-
A+
Kolumni
Tiedättekö mikä nostaa Lapin tytön tunteet pintaan, menee ihon alle ja mitä näitä tunnekuohua ilmaisevia sanontoja nyt on? Se on se, kun etelän henkilö heittäytyy ylimieliseksi ja antaa ymmärtää, että eihän Napapiirin takana mitään osata! Onhan tämä asenne näkynyt valtakunnan politiikassakin. Siihen soppaan en tosin kapustaani pistä. Sanon vain, että soma se on isolla kirkolla ottaa kantaa ja tietää asioiden oikea laita, olipa sitten kyse Lapinmaan terveyspalveluiden järjestämisestä, alkuperäiskulttuurista, paikallishallinnon suhmuroinnista tai matkailukeskusten legendoista.
Viimeksi tämän koin ihan arkisessa, tosin työhön liittyvässä keskustelussa. Kerättiin palautetta eräästä Pohjois-Suomessa paikallisten voimin järjestetystä valtakunnallisesta tapahtumasta. Se toteutettiin aivan malli- ja vertailukelpoisesti. Joku epäolennainen puute kuitenkin ilmeni. Siihen eräs etelärannikon kaupunkia edustanut johtava toimihenkilö totesi: ”kyllähän se piti arvata, että se [organisointi] on teille liian iso kakku”.
Luulenpa että aika moni meistä junan poiskuljettamista on saanut kokea ainakin jossain määrin kyseenalaistamista, jopa suoranaista pilkkaakin syntyperänsä perusteella. Ensimmäisessä eteläsuomalaisessa työpaikassani vuosikymmeniä sitten Kokemäellä tulivat kulahtaneet vitsit sähkövalosta ja poro-omaisuudesta vastaan. Kyllä niissä oli tarkoituksellinen kiusanteon henki, joskin ehkä vähän huumoria tavoitellen. Omaa hyväntahtoisuutta ja sisua se vähän koetteli mutta pakotti myös keksimään nasevia vastaiskuja näille Satakunnan sankareille. Taustan kääntäminen voimavaraksi ja erityispiirteeksi on auttanut. Sillä olen hyvin pärjännyt, kuten varmaan moni muukin jäljistä päätellen.
Enää ei ruuhkasuomalaiselle tarvitse kertoa energialähteistä, kuvailla korvamerkkejä tai puolustella vaatimattomia palveluita. Niin moni on jo lomansa viettänyt Kittilässä, että tietävät mistä virta tulee. Nyt osoitetaan aitoa kiinnostusta niin historiaan, elinkeinoon kuin luonnon monimuotoisuuteenkin. Moni hakeutuu jopa ihan pysyvästi Lapin luontoon ja leppoisaan elämänmenoon! Mutta jos Kittilästä kantautuu ikäviä uutisia, joutuu yleensä kuulemaan, että kun ei Lapissa osata. Tai osataan väärin.
No, kun vähän viilennyn, niin huomaan että tietysti samaan paremmuuden ansaan lankeaa meistä itse kukin silloin tällöin ja milloin missäkin asiassa. Joskus saan itsenikin kiinni Lapin ihmisten tai ainakin olosuhteiden ja mahdollisuuksien vähättelystä. Tai mikä ehkä vielä pahempaa, ylimielisyydestä ja neuvovasta asenteesta! Kyllä me entiset kittiläläisetkin olemme täällä maalikylissä hyvät tietämään, miten kotikonnuilla pitäisi asiat hoitaa. Silloin kyllä vähän hävettää, vaikka tarkoitusperät useimmiten varmaan ovat ihan oikeat.
Taannoin tutkimuksella todistettiin, että tätä nykyä vain noin puolet Kittilän väestöstä on ”paljasjalkaista”. Työ tuo paikkakunnalle uutta verta ja sen myötä varmasti myös uutta osaamista ja näkökulmaa. Veren vaihtuminen näkyy, kun lukee synnyinseudun uutisia ja vaikka ilmoituksia ristillä. Usein siellä on jo omankin ikäluokan edustajia, vanhemmat ovat jo menneet. Uusi polvi, uudet aatteet, toivottavasti uudet asenteet myös.
Paras tulos saavutetaankin uusien näkemysten ja kokemuksen yhdistämisellä. Se juuri sopivan kokoinen ja makuinen kakku sekä leivotaan, että syödään yhdessä. Tämä kaunis ajatus on hyvä lausua näin itsenäisyyspäivän jälkilämmössä – ja täältä ethältä.
Aila Niemelä
Kirjoittaja on Turussa asuva kouluttaja, joka viettää vapaa-aikaansa lapsuuden maisemissaan Immeljärvellä ja innostuu kaikesta historiaan liittyvästä.
TIETOLAATIKKO