Mari Pa­lo­maa

Jou­ni Sal­mi oli näh­nyt ke­tun nel­jä päi­vää ai­em­min. Se oli juos­sut tien yli, ja ku­ten jäl­jis­tä oli jo pää­tel­ty, se oli suu­ri.

– Hi­ton iso ket­tu, Sal­mi muis­taa aja­tel­leen­sa.

Ket­tu oli myös eri­koi­sen tum­ma, kuin sak­san­pai­men­koi­ra.

Suo­me­na­jo­koi­ra Die­go oli pan­tu ke­tun pe­rään, mut­ta ket­tu oli juos­sut koi­ra kin­te­reil­lään au­ki jää­nee­seen po­ro­ai­taan, kar­kot­ta­nut siel­tä po­ro­mies­ten har­mik­si po­rot ja pa­en­nut pai­kal­ta.

Seu­raa­va­na sun­nun­tai­na, 25. mar­ras­kuu­ta, jäl­jet näki en­sim­mäi­se­nä Sal­men pyyn­ti­ka­ve­rik­si läh­te­nyt Is­mo Pul­li­ai­nen. Täl­lä ker­taa ajoon läh­ti Sal­men ame­ri­kan­ket­tu­koi­ra Pa­me­la. Sal­mi jäi tiel­le, ja omal­ta pas­si­pai­kal­taan Pul­li­ai­nen näki pian, mi­ten ket­tu tuli suo­raan koh­ti. Noin 70 met­riä en­nen Pul­li­ais­ta re­po­lai­nen ai­koi met­sään, ja Pul­li­ai­nen am­pui. Ket­tu jäi kui­ten­kin hen­kiin ja juok­si ero­tu­sai­dan si­säl­le.

Täl­lä ker­taa ai­das­sa ei ol­lut po­ro­ja, ja pian Pa­me­la hau­kah­ti sen mer­kik­si, et­tä saa­lis oli löy­ty­nyt. Ket­tu oli pa­en­nut luo­laan, ja koi­ra oli jää­nyt vah­tiin luo­lan suu­au­kol­le. Ulos­tu­lo­jäl­kiä ei ol­lut.

Veli Mat­ti Nie­me­län pu­he­lin soi Rou­ra­vaa­ras­sa. Hän oli siel­lä met­säl­lä ja am­pu­nut juu­ri jä­nik­sen.

– Sa­noin, et­tä suo­lis­tan sen ja läh­den tu­le­maan, hän ker­too vas­tan­neen­sa met­säs­tys­ka­ve­reit­ten­sa pu­he­luun Kal­los­ta.

Nie­me­lää kai­vat­tiin, sil­lä hän omis­taa ko­ke­neen luo­la­koi­ran, kah­dek­san­vuo­ti­aan jack­rus­se­lin­ter­rie­ri Lu­mi­an.

Kal­los­sa Lu­mi­an kau­laan pan­tiin tut­ka­pan­ta, ja koi­ra so­lah­ti ke­tun pe­rään luo­las­toon.

– Kuin saip­pu­a­pa­la, Nie­me­lä sa­noo.

Pian tut­ka ker­toi, et­tä ket­tu ja koi­ra oli­vat rei­lun kuu­den met­rin pääs­sä mie­his­tä ja noin 1,7 met­rin sy­vyy­des­sä maan al­la.

Lu­mi­al­la ei ole ta­pa­na käy­dä kes­ken jah­din ul­ko­na luo­las­ta, mut­ta täl­lä ker­taa se pii­pah­ti maan pääl­lä use­aan ot­tee­seen. Jo en­sim­mäi­sel­lä ker­ral­la val­koi­nen koi­ra oli ai­van mus­ta, sil­lä ke­tun tur­va­paik­ka oli mä­räs­sä tur­ve­luo­las­sa.

Mie­het al­koi­vat kai­vaa la­pi­ol­la tie­tään ke­tun luo. Pul­li­ai­nen sa­noo aa­vis­tel­leen­sa, et­tä kun he pää­si­si­vät läpi, ket­tu pyr­ki­si pa­koon.

Niin kä­vi­kin, mut­ta Lu­mia roik­kui tiu­kas­ti kiin­ni it­se­ään puo­let suu­rem­man ke­tun pe­rä­pääs­sä ei­kä pääs­tä­nyt ir­ti. Am­pua ei voi­nut, sil­lä ris­ki osua koi­raan oli­si ol­lut lii­an suu­ri.

– Var­muu­den vuok­si kaik­ki huu­si­vat, Sal­mi ker­too.

Ket­tu siir­tyi hi­taas­ti koi­ra it­ses­sään yhä kiin­ni ulos luo­las­tos­ta, ja ul­ko­na Pul­li­ai­nen heit­täy­tyi kak­si­kon pe­rään ja pai­noi ke­tun ja­lal­laan maa­ta vas­ten. Hän lo­pet­ti sen pis­too­lil­la, joka on ylei­nen lo­pe­tu­sa­se pien­pe­to­jen pyyn­nis­sä.

Ket­tu oli pur­rut Lu­mi­aa pää­hän, mut­ta vam­mat ei­vät ol­leet va­ka­via. Niis­tä sel­vit­täi­siin an­ti­bi­oot­ti­kuu­ril­la.

Koi­ran ta­voin ket­tu­kin oli tur­ve­luo­la­kamp­pai­lun jäl­jil­tä li­kai­nen ja mus­ta. Se oli myös suu­ri­ko­koi­nen ja ke­tuk­si har­vi­nai­sen puls­kas­sa kun­nos­sa. Kos­ka sil­lä oli ko­koa, se pää­tet­tiin pun­ni­ta.

Ket­tu pai­naa Suo­men riis­ta­kes­kuk­sen mu­kaan 5–8 ki­loa.

– Ra­pa­lan jou­si­vaa­ka meni poh­jaan, yh­teen­tois­ta ki­loon, Pul­li­ai­nen ker­too.

Di­gi­taa­li­vaa`an an­ta­ma lu­ke­ma tun­tui epä­var­mal­ta se­kin, ja kos­ka sel­vyyt­tä ha­lut­tiin pait­si ke­tun pai­noon myös ikään ja kun­toon, se pää­tet­tiin lä­het­tää Ruo­ka­vi­ras­toon. Ruo­ka­vi­ras­to eli en­ti­nen Evi­ra toi­voo näyt­tei­tä nor­maa­lis­ta poik­ke­a­vis­ta luon­non­va­rai­sis­ta eläi­mis­tä.

Vas­taus saa­tiin 19. tam­mi­kuu­ta. Ruo­ka­vi­ras­ton mu­kaan Kal­lon ket­tu pai­noi 11,8 ki­loa, mikä te­kee sii­tä suo­me­nen­nä­tys­saa­liin. Edel­li­nen vi­ral­li­nen en­nä­tys on 10,4 ki­loa ja epä­vi­ral­li­nen­kin 11,1 ki­loa. Vi­ral­lis­ta en­nä­tys­ti­las­toa yl­lä­pi­tää Met­säs­tys ja ka­las­tus -leh­ti.

Sal­mi, Pul­li­ai­nen ja Nie­me­lä ovat kaik­ki ko­ke­nei­ta met­säs­tä­jiä ja met­säs­tys­koi­rien kou­lut­ta­jia. Kit­ti­lä­läi­nen Nie­me­lä on met­säs­tä­nyt vuo­si­kym­me­niä hir­viä ja kaa­ta­nut kar­hun­kin, mut­ta vii­me vuo­si­na eten­kin pien­pe­to­pyyn­ti on al­ka­nut tun­tua suu­ria saa­lii­ta mie­lek­kääm­mäl­tä.

Hä­mees­tä Kau­ko­seen vii­me syk­sy­nä muut­ta­nut Pul­li­ai­nen on osal­lis­tu­nut muun mu­as­sa Suo­men nel­jän­nek­si suu­rim­man il­vek­sen kaa­toon ja mie­lii poh­joi­ses­sa kar­hun­pyyn­tiin. Pien­pe­to­pyyn­nis­tä hän in­nos­tuu sil­ti yhä.

– Pe­to­ja jah­da­taan, ai­na kun on ai­kaa. Se on meil­le in­to­hi­mo. Pe­don saa­mi­nen on myös ai­na riis­tan­hoi­to­työ, hän sa­noo.

Esi­mer­kik­si supi siir­tyy hil­jal­leen poh­joi­seen, ei­kä vie­ras­la­jin saa­pu­mis­ta kat­so­ta hy­väl­lä. Nie­me­lä ker­too saa­neen­sa en­sim­mäi­sen su­pin­sa Kön­kääl­tä nel­jä vuot­ta sit­ten.

Ko­la­rin Kur­ta­kos­sa asu­va Sal­mi on pyy­tä­nyt ai­em­min muun mu­as­sa met­sä­ka­na­lin­tu­ja ja jä­nik­siä mut­ta pi­tää pe­to­pyyn­nin haas­teel­li­suu­des­ta.

– Esi­mer­kik­si ke­tun­pyyn­nis­sä jo kon­tak­tin saa­mi­nen saa­lii­seen on puo­li voit­toa. Voi men­nä kuu­kau­si, et­ten näe ket­tua, ja sit­ten tu­lee nii­tä päi­viä, et­tä on nel­jä ket­tua, hän sa­noo.