Edel­li­ses­sä ko­lum­nis­sa ker­roin, kuin­ka meän perh­hes­hen muut­ti uus koi­ra­vau­va, Hert­ta. Nyt meän yh­teis­tä tai­val­ta on ta­ka­na viis viik­koa, ja olem­ma siir­tyn­het hat­ta­ran­tuok­sui­ses­ta vau­va-ar­jes­ta tou­hun­täy­teist­hen taa­pe­ro­vaih­hes­hen. Tämä ai­ka on... het­ki­nen, Hert­ta juok­si tak­han ros­kia kai­vam­han. No niin mi­hin jäin – Hert­ta, alas siel­tä! Ei syyä Tais­ton as­kar­te­lua! Elik­kä. Olin ker­to­mas­sa, et­tä – het­ki pie­ni, nyt kaa­tu mi­nun kah­vi­kup­pi ja vii­kon ka­len­te­ri­nä­ky­mät meni uu­sik­si. Tai­taa ol­la pa­ras­ta, et­tä lä­hem­mä nyt ulos ja jat­kan kir­jo­tus­ta ko hän on päik­kä­reil­lä.