Rei­dar Sä­res­tö­nie­mi ke­rä­si ym­pä­ril­leen kau­nii­ta van­ho­ja esi­nei­tä. Kun hän vuon­na 1960 teki Van­han Sä­res­tön pir­tis­tä it­sel­leen oman huo­neen ja työ­ti­lan, hän kir­joit­ti Brita Polt­ti­lal­le saa­neen­sa ”van­han Kont­ti­har­jun – Sei­pi-Aa­pon isoi­sän – puu­ku­pin”. Rei­dar lait­toi kup­piin kraa­kun­kuo­ria, me­ri­sii­liä ja -täh­tiä. Rei­dar ku­vai­li ko­tin­sa tun­nel­maa: ”Van­ha kel­lo tik­kaa ai­kaa ja vii­li­py­tyis­tä nou­see jät­ti­läi­sa­ma­ryl­lik­sen sals­ke­at kuk­ka­tor­vet. Mon­tel­lin raa­nu­ja riip­puu sei­nil­lä ja iki­van­ho­ja kynt­ti­las­taa­ko­ja – toin ne Nor­jas­ta – on ran­sil­la.” Esi­neis­sä kul­ki mu­ka­na his­to­ria, Al­ma-äi­din Rui­ja ja Rei­da­rin oma elä­mä. Rei­dar ot­ti esi­neet mu­kaan­sa myös uu­teen atel­jee­ko­tiin­sa, joka myö­hem­min tu­hou­tui esi­nei­neen tu­li­pa­los­sa.

Val­tuus­to kes­kus­te­li maa­nan­tai­na kun­ta­lais­ten osal­lis­ta­mi­ses­ta. Iso osa kun­nan teh­tä­vä­ken­täs­tä siir­tyy vuo­den vaih­tees­sa hy­vin­voin­ti­a­lu­een vas­tuul­le, ja kun­ta­ken­täl­lä ta­pah­tuu pal­jon muu­tok­sia. Osaa val­tuu­te­tuis­ta huo­les­tut­taa, tuo­ko esi­mer­kik­si hy­vin­voin­ti­lau­ta­kun­ta li­sä­työ­tä ny­kyi­sin va­paan si­vis­tys­työn lau­ta­kun­ta­na tun­net­tuun pää­tän­tä­e­li­meen. Kun­nan­joh­ta­ja Ant­ti Jämsén ja uu­dis­tu­van lau­ta­kun­nan esit­te­li­jä­nä toi­mi­va si­vis­tys­toi­men­joh­ta­ja Jut­ta Har­to­jo­ki rau­hoit­te­li­vat, et­tä muu­tos on jo nyt hy­vin or­ga­ni­soi­tu ja tär­kein­tä on jat­kos­sa­kin kun­ta­lais­ten hy­vin­voin­ti.

Kah­vis­te­len aih­ki­pe­tä­jän kan­nol­la, jos­ta ar­vi­oin puul­la ol­leen ikää tois­ta­sa­taa vuot­ta. Il­lal­la sa­ta­nut lu­mi­har­so on yöl­lä ruok­ki­nut kym­me­nas­tei­sen pak­ka­sen. Aa­mu­päi­vän au­rin­ko kiil­lot­taa etääl­lä nä­ky­vän suu­ren suo­a­lu­een kul­lan­hoh­toi­sek­si. Kau­ka­na ho­ri­son­tis­sa piir­tyy sel­vä­ra­jai­se­na Yl­läk­sen si­lu­et­ti naa­pu­ri­tun­tu­rei­neen. Mut­ta mitä nä­en­kään lä­hi­maas­tos­sa!

Sain taas mie­lui­san kut­sun sa­nai­le­maan tän­ne syn­nyin­seu­dun avii­siin. Mo­nen­lai­sia aja­tuk­sia syn­tyy­kin eten­kin, kun ajaa tuo­ta vä­liä Tur­ku–Kit­ti­lä. Se saa usein muis­te­le­maan niin lap­suu­den tun­nel­mia ja ih­mi­siä kuin omaa iden­ti­teet­ti­ään ja his­to­ri­aan­sa. Tun­tu­rien tyt­tä­ren mi­nä­ku­vas­ta am­men­nan jo­tain joka päi­vä, ja luul­ta­vas­ti enem­män kuin edes huo­maan­kaan.

Kol­me­vuo­ti­as poi­ka­ni ky­syi erää­nä il­ta­na, mil­lais­ta ky­läl­lä oli, kun van­ha R-ki­os­ki oli uu­si. Olim­me ai­kai­sem­min seu­ran­neet uu­den K-kau­pan al­ta rai­vat­tu­jen ra­ken­nus­ten pur­kua. Ker­roin lap­suus­muis­to­ja­ni van­has­ta R-ki­os­kin ja ap­tee­kin ta­los­ta. Poi­ka kat­se­li in­nois­saan pur­ku­työ­maa­ta, mut­ta oli jää­nyt miet­ti­mään ra­ken­nuk­sen koh­ta­loa. Hän ky­se­li myö­hem­min lap­sen it­se­pin­tai­suu­del­la, mik­si sii­tä ei pi­det­ty huol­ta, mik­si sitä ei kor­jat­tu, mik­si se pu­ret­tiin.

Ve­nä­jän hyök­käys­so­ta Uk­rai­nas­sa saa yhä vas­ten­mie­li­sem­piä piir­tei­tä. Ki­o­vaan ja mui­hin suu­riin kau­pun­kei­hin teh­dyt ra­ket­ti-is­kut vi­a­ton­ta si­vii­li­vä­es­töä vas­taan täyt­tä­vät so­ta­ri­kos­ten tun­nus­mer­kit. Kun var­si­nai­set so­ta­toi­met tun­tu­vat tak­ku­a­van, käy Ve­nä­jä ra­ket­ti-is­ku­jen li­säk­si hyb­ri­di­o­pe­raa­ti­oi­ta eu­roop­pa­lais­ta yh­tei­söä vas­taan yrit­tä­en saa­da lyö­tyä kii­laa yh­tei­seen rin­ta­maam­me. Nord Stream -kaa­su­put­kien rä­jäy­tyk­set, Nor­jan dro­ne­ha­vain­not ja Puo­lan öl­jy­put­ken vuo­to ei­vät voi ol­la sat­tu­maa. Syyt­tä­vä sor­mi osoit­taa koh­ti Krem­liä, joka kui­ten­kin edel­leen kiis­tää su­ju­vas­ti kai­ken.

Vuo­si sit­ten syk­syl­lä is­tuin erää­nä il­ta­na tie­to­ko­neel­la ja et­sin ken­kiä, jot­ka ha­lu­sin. Omaa ko­ko­a­ni ei mei­nan­nut löy­tyä mis­tään net­ti­kau­pas­ta. Goog­let­te­lin, ja yh­täk­kiä oi­ke­at ken­gät lä­väh­ti­vät etee­ni. In­nos­tuin, ja sen enem­pää ajat­te­le­mat­ta ti­la­sin ne. Syö­tin tie­to­ni ja mak­soin os­tok­se­ni luot­to­kor­til­la – ja olin hy­vin tyy­ty­väi­nen it­see­ni.

Tot­ta kai muis­tat­te. Se oli se lop­pu­ke­sän vä­hän hö­pe­rö uu­tis­pom­mi, jos­sa pää­mi­nis­te­ri San­na Ma­ri­nia epäil­tiin jopa huu­mei­den käyt­tä­mi­ses­tä, kun jul­ki­suu­teen vuo­si ku­via ja vi­de­oi­ta pää­kau­pun­ki­seu­dun julk­kis­ten kans­sa juh­li­vas­ta pää­mi­nis­te­ris­tä.

Kun sa­moi­lee met­säs­sä omia pol­ku­jaan, ei voi oi­kein vält­tää po­ro­ai­toi­hin tör­mää­mis­tä. Po­ron­hoi­toon kuu­lu­vat ny­kyi­sin oleel­li­ses­ti lai­dun­mai­ta ja pa­lis­kun­tien ja val­ti­oi­den ra­jo­ja erot­ta­vat rau­ta­lan­ka­ver­kot. Nii­tä ris­tei­lee Suo­men met­sis­sä ja tun­tu­reil­la tu­han­sia ki­lo­met­re­jä. Pel­käs­tään Nor­jan ja Ve­nä­jän ra­joil­la ai­taa on tois­ta tu­hat­ta ki­lo­met­riä. Kul­ku­rei­til­le osu­va ai­ta pi­tää ylit­tää tai alit­taa. Ve­rä­jän sat­tu­es­sa koh­dal­le pää­see usein hel­pol­la, jos­kus na­ru­vi­ri­tel­miä saa äh­rä­tä pi­tem­män ai­kaa au­ki, el­lei sit­ten kul­kua ole jär­jes­tet­ty lä­pi­kul­jet­ta­val­la ma­tol­la tai vas­taa­val­la.

Näim­me yh­del­lä syk­syn ret­kis­täm­me kyyn. Se köl­löt­te­li puls­kal­la ke­räl­lä ke­ron pääl­lä ki­vi­kos­sa. Oli hil­kul­la, et­tei se jää­nyt in­nok­kai­den ret­ke­li­jöi­den jal­koi­hin.

Näin­hän sii­nä taas kävi, et­tä koko per­he oli lau­an­tai­na rii­su­mas­sa ken­ki­ään ja­las­ta edes­sä au­ke­a­van suon ran­ta­mil­la. Kun al­le­kir­joit­ta­neen kans­sa läh­tee met­sään ret­kel­le, on syy­tä lait­taa ai­na ku­mi­saap­paat jal­kaan. Kui­ten­kin tämä vii­saus pää­see joka vuo­si unoh­tu­maan ja tu­lee mie­leen vas­ta maas­ton muut­tu­es­sa hyl­ly­väk­si jän­gäk­si ja hai­se­van ja kyl­män suo­nes­teen tirs­ku­es­sa lenk­ka­rei­den si­sään. Niin­pä myös tä­män­vuo­ti­sen rus­ka­ret­ken aloit­ti vil­voit­ta­va suo­jal­ka­kyl­py en­nen lei­rin pys­tyt­tä­mis­tä ja nuo­ti­on sy­tyt­tä­mis­tä.

Kan­sal­lis­puis­tois­sa ri­kot­tiin ko­ro­na-ai­ka­na kä­vi­jä­en­nä­tyk­siä. Pu­hut­tiin ret­kei­ly- ja luon­to­buu­mis­ta. Nyt ti­lan­ne on hie­man ta­saan­tu­nut, mut­ta ky­syn­tää on edel­leen enem­män kuin en­nen ko­ro­na-ai­kaa. Met­sä­hal­li­tuk­sen mu­kaan mat­kai­lua muut­taa nyt ko­ro­nan li­säk­si sota, sil­lä ai­em­min kan­sal­lis­puis­tois­sa on vie­rail­lut pal­jon Aa­si­as­ta tai Ve­nä­jäl­tä tul­lei­ta mat­kai­li­joi­ta. Ve­nä­jän hyök­käys­so­ta Uk­rai­naan vai­kut­taa mat­kai­luun myös inf­laa­ti­on ja polt­to­ai­neen hin­nan kaut­ta. Tämä is­kee eten­kin ko­ti­maan mat­kai­luun.

Olin en­sim­mäi­sel­lä Het­ta–Pal­las-va­el­luk­sel­la­ni, kun kuu­lin An­jas­ta. Yö­vyim­me Si­os­ku­rus­sa, ja pai­kal­la ol­lut ikä­mies ker­toi vii­si­vuo­ti­aas­ta enon­te­ki­ö­läis­ty­tös­tä, joka 1960-lu­vul­la ka­to­si ko­ti­pi­has­taan Ke­räs­sie­pis­tä, har­hai­li pit­kin tun­tu­rei­ta ja löy­tyi vas­ta pa­rin vii­kon pääs­tä kuol­lee­na hy­vin kau­ka­na ko­to­aan.

Syys­kuun alus­sa 78 vuot­ta sit­ten Kit­ti­läs­sä pa­kat­tiin kii­rees­sä evak­ko­mat­kal­le mu­kaan otet­ta­via ta­va­roi­ta, teu­ras­tet­tiin si­ko­ja ja ka­no­ja sekä mie­tit­tiin, mi­ten täs­tä kai­kes­ta sel­vi­ää. Suu­ri ky­sy­mys, mikä pyö­ri mo­nien mie­lis­sä, oli, et­tä pääs­tään­kö enää pa­laa­maan ta­kai­sin ko­tiin. Syys­kuun lop­puun men­nes­sä vuon­na 1944 Kit­ti­lä oli eva­kuo­i­tu; to­sin kaik­ki ei­vät voi­neet tai ha­lun­neet läh­teä evak­koon. Jou­lun tie­noil­la tie­det­tiin jo, et­tä ko­tiin voi pa­la­ta, mut­ta osal­la kit­ti­lä­läi­sis­tä koti oli tuh­ka­na, osal­la se oli säi­ly­nyt pa­la­mat­ta.

Vii­me vii­kol­la en­nus­tet­tiin Lap­piin­kin ra­jua uko­nil­maa. Näyt­ti sil­tä, et­tä my­räk­kä voi­si jat­kua il­ta­pi­me­ään as­ti. Lop­pu­ke­sän hä­mä­riin il­toi­hin sat­tu­vat uk­ko­set ovat La­pis­sa har­vi­nai­sia, nyt sii­hen oli mah­dol­li­suu­det läm­pö­aal­lon vuok­si.

1. Kou­lu­lai­sil­le, eten­kin ala­kou­lu­lai­sil­le, tu­li­si vas­tai­suu­des­sa an­taa to­dis­tuk­seen huo­lel­li­suus­nu­me­ron si­jaan ar­vo­sa­na huo­let­to­muu­des­ta. Huo­lel­li­nen eh­tii ol­la isom­pa­na­kin, huo­le­ton lap­si on vain ker­ran.