Han­nu Sa­la­ma kir­joit­ti ai­ka­naan ot­si­kon ni­mi­sen merk­ki­te­ok­sen­sa. Hän sai ju­ma­lan­pilk­ka­syyt­teen ja eroot­tis­sä­vyis­tä teks­tiä pa­hek­sut­tiin. Seu­raa­vis­sa pai­nok­sis­sa osa teks­tis­tä sen­su­roi­tiin. Ai­ka ei ol­lut kyp­sä täl­lai­sel­le. Vuo­sia myö­hem­min sa­met­ti­ää­ni­nen Ca­ro­la­kin lau­loi Kiel­le­tyis­tä lei­keis­tä. Is­tun ke­sä­hel­teel­lä so­ra­har­jan­teen lai­dal­la muis­tel­len epä­so­vin­nai­si­na pi­det­ty­jä asi­oi­ta ja eräi­tä ju­han­nu­sai­ko­ja­ni.

Maa­nan­tai­na oli ke­sä­päi­vän­sei­saus ja vuo­den pi­sin päi­vä. Kit­ti­läs­sä au­rin­ko to­sin ei ole las­ke­nut tou­ko­kuun 28:nnen päi­vän jäl­keen ja pai­nuu mail­leen seu­raa­van ker­ran vas­ta 16. hei­nä­kuu­ta. Vii­kon­vaih­tees­sa juh­li­taan yö­tön­tä ja kes­ki­ke­sää.

Kit­ti­län kun­nan­val­tuus­tos­sa aloit­taa elo­kuun alus­sa uu­dis­tu­nut jouk­kue. Noin puo­let va­li­tuis­ta on uu­sia. Mu­ka­na on val­tuu­tet­tu­ja, joil­la on vuo­sien, jopa vuo­si­kym­men­ten ko­ke­mus pää­tök­sen­te­os­ta, mut­ta myös ai­van en­si­ker­ta­lai­sia.

Sin­ne jäi per­hee­ni Kel­loon ra­kas­ta­ma­ni ko­ti­tien var­teen vil­kut­ta­maan, kun kaa­su­tin yk­sin pois pi­has­ta täy­teen pa­ka­tun au­ton keu­la koh­ti poh­jois­ta. Tun­sin en­sim­mäi­sen pis­ton sy­dä­mes­sä­ni jo en­nen kuin olin pääs­syt isol­le tiel­le. Pyö­rit­te­lin mie­les­sä­ni aja­tuk­sia yk­si­no­los­ta ja unoh­din kat­soa taus­ta­pei­lis­sä ho­ri­sont­tiin hä­vi­ä­viä vil­kut­ta­via hah­mo­ja.

As­kel­mit­ta­ri löy­tyy jo mel­kein jo­kai­sen ran­tees­ta tai pu­he­li­mes­ta. Mut­ta on­ko äly­lai­te enem­män mork­kik­sen vai mo­ti­vaa­ti­on ai­heut­ta­ja? Ar­jen lii­kun­nan sa­no­taan ole­van tär­kein­tä ter­vey­den kan­nal­ta.

Ty­tär luki aa­mul­la Hel­sin­gin Sa­no­mien Las­ten uu­ti­sia. Leh­des­sä oli jut­tu leh­dis­tön­va­pau­des­ta. Leh­dis­tön­va­pau­den tila oli mer­kit­ty maa­il­man­kar­tan mai­hin eri vä­reil­lä. Mitä vaa­le­am­pi väri, sen pa­rem­pi ti­lan­ne. Mitä tum­mem­pi väri, sen huo­nom­pi.

Tä­män ke­sä­lo­man MVP eli ar­vok­kain pe­laa­ja on no­ja­tuo­li. Se on mei­dän penk­kiur­hei­li­joi­den pa­ras kump­pa­ni, kun jal­ka­pal­lon EM-ki­sat pot­kais­taan käyn­tiin 11. ke­sä­kuu­ta.

Tiis­tai­na vuo­den kier­to oli taas sii­nä vai­hees­sa, et­tä ka­len­te­ris­sa oli Er­kin päi­vä. Vii­mei­set lu­met su­li­vat vauh­dil­la, vesi nou­si jo­es­sa ja ran­nat oli­vat täyn­nä elä­mää ai­na suo­ku­kois­ta ve­si­pääs­kyi­hin. Er­kin päi­vää on en­ti­sai­kaan pi­det­ty tär­ke­ä­nä tai­te­koh­ta­na, jol­loin kesä al­kaa, ja myös tu­le­van ke­sän säis­tä on ve­det­ty joh­to­pää­tök­siä. Ai­na­kin Kit­ti­läs­sä po­ro­jen va­son­nan on sa­not­tu ole­van kiih­keim­mil­lään Erk­ki­nä.

Ot­si­kon olen lai­nan­nut maa­il­man elo­ku­va­va­li­oi­hin ran­ka­tun ve­nä­läi­sen Mi­hail Ka­la­to­zo­vin 1950-lu­vul­la oh­jaa­mas­ta elo­ku­vas­ta. Nyt tou­ko­a­ha­va su­lat­taa jo­ki­var­sia ja he­te­pe­räi­siä jän­kiä, jois­ta kur­kien li­säk­si jout­se­net, suo­ku­kot, ka­pus­ta­rin­nat ja muut lin­nut löy­tä­vät en­si­sär­pi­men­sä. Kir­joit­ta­es­sa­ni Säy­nä­jä­jär­ven mys­tee­ri -te­os­ta tu­tus­tuin brit­ti­tut­ki­ja Tim Birk­he­a­din kir­jaan Lin­tu­jen vii­saus. Huo­maan, et­tä ny­ky­ään kat­se­len ja muis­te­len lin­tu­ko­ke­muk­sia ai­em­paa mo­ni­puo­li­sem­min.

Nu­me­roa 12 on odo­tet­tu jo ai­ka pit­kään. Vii­me vii­kol­la vas­taan ajoi 13, mut­ta sitä ei las­ke­ta. En­sin pi­täi­si näh­dä 12.

Nyt­tem­min vap­pu vain on. Se ei he­rä­tä isom­pia mie­li­ku­via tai in­to­hi­mo­ja. Jos se sat­tuu vii­kol­le, se on edel­leen mu­ka­va va­paa­päi­vä, joka vie­räh­tää las­ten tou­hu­ja kat­sel­les­sa. Rut­tui­nen, tyh­jä fo­li­oil­ma­pal­lo las­ten­huo­neen nur­kas­sa muis­tut­taa työ­vä­en juh­las­ta vie­lä ke­sän kor­val­la­kin.

Op­pi­vel­vol­li­suus­la­kim­me sää­det­tiin 7–12-vuo­ti­ail­le sata vuot­ta sit­ten. Taus­tal­la vai­kut­ti­vat yh­teis­kun­nal­li­nen mur­ros, it­se­näis­ty­mi­nen, elin­kei­no­e­lä­män uu­dis­ta­mi­sen ja maa­seu­tu­am­mat­tien ke­hit­tä­mis­tar­peet. Maa tar­vit­si uu­del­le su­ku­pol­vel­le pe­rus­ta­son tie­toa. Kan­sa­kou­lun isän Uno Cyg­na­euk­sen 1800-lu­vun mää­rä­tie­toi­nen työ koko kan­san si­vis­tä­mi­sek­si sai en­si­as­ke­leen­sa.

Kum­man puo­len näk­ki­lei­väs­tä sinä voi­te­let? Täs­tä on ol­lut omas­sa ta­lou­des­sa pu­het­ta sil­loin täl­löin – eh­kä lii­an­kin usein, kos­ka jo­kai­nen on niin var­ma, et­tä oma tapa on juu­ri se oi­kea. It­se lai­tan voin eh­dot­to­mas­ti sil­le kuop­pai­sel­le puo­lel­le – eli sil­le puo­lel­le, mikä on pais­to­het­kel­lä ylös­päin ja mikä nä­kyy suo­si­tuk­se­na myös tuo­te­ku­vis­sa. Mi­nus­ta on vää­rin ja epä­kun­ni­oit­ta­vaa näk­ki­lei­pää koh­taan pi­del­lä sitä vää­rin päin. Ja on­han rei­kä­puo­lel­la se­kin etu, et­tä voin mää­rää on help­po sää­del­lä, kun kuo­pat täyt­ty­vät yh­del­lä si­pai­sul­la.

Se sei­soo mum­mo­lan pi­has­sa, ja koko paik­ka on saa­nut sii­tä ni­men­sä. Män­ty­lä. Sen täy­tyy ol­la jo van­ha, sil­lä sen kyl­jes­sä ole­vien jäl­kien ker­ro­taan ole­van pe­räi­sin pap­pa­ni pa­pan vel­jen tyn­ny­rin­veis­to­te­li­nees­tä.

Kir­joi­tan ko­lum­nia sa­maan ai­kaan, kun abit aher­ta­vat äi­din­kie­len ja kir­jal­li­suu­den ko­keis­sa. On­nea kir­joi­tuk­siin! Ot­sak­keen olen lai­nan­nut kan­sain­vä­li­sen lu­ku­tai­to­päi­vän kam­pan­jas­ta, jon­ka tar­koi­tuk­se­na on ko­ros­taa lu­ku­tai­toa yk­si­lön ih­mi­soi­keu­den ke­hit­ty­mi­sel­le. Tois­tai­sek­si maas­sam­me lu­ku­tai­to on maa­il­man kär­ki­kas­tia, mut­ta esi­mer­kik­si Pi­san tut­ki­mus­ten mu­kaan se on alen­tu­nut vii­me vuo­si­kym­me­ni­nä jopa niin, et­tä kak­si­kym­men­tä pro­sent­tia suo­ma­lais­nuo­ris­ta ei lue va­paa-ajal­laan lain­kaan. Po­jil­la lu­ke­mat­to­muus on tä­tä­kin suu­rem­pi.

Maa­il­ma on tul­lut hul­luk­si. Täl­lai­si­na ai­koi­na te­kee jos­kus mie­li hiip­pail­la kai­raan ja py­syä siel­lä vi­sus­ti niin pit­kään kuin mah­dol­lis­ta.

Tyt­tä­re­ni sai vii­me vii­kol­la pos­ti­kor­tin Kuu­bas­ta. Kun kort­ti luis­kah­ti esiin leh­tien ja mai­nos­ten vä­lis­tä, tun­ne oli omi­tui­nen. Kor­tis­sa oli kym­me­nen pien­tä ke­säis­tä, au­rin­kois­ta ku­vaa. Ku­vis­sa oli vä­rik­käi­tä ta­lo­ja, van­ho­ja au­to­ja, hiek­ka­ran­taa ja ih­mis­vi­li­nää kau­pun­gin ka­duil­la.