– Ra­kas­tan val­koi­sia sei­niä ja mus­tia vaat­tei­ta, mut­ta vä­re­jä pal­von, näin to­te­aa tai­tei­li­ja Pi­ri­ta Lap­land, oi­ke­al­ta ni­mel­tään Pi­ri­ta Laru.

Hän pe­rus­te­lee mot­to­aan sil­lä, et­tä nä­kee val­koi­ses­sa ja mus­tas­sa mah­dol­li­suu­den muu­tok­seen.

Kit­ti­lä­läis­läh­töi­nen Laru ker­too ole­van­sa La­pin lap­si ja yl­peä juu­ris­taan ja eri­tyi­ses­ti sii­tä, et­tä on saa­nut elää ja vart­tua poh­joi­ses­sa, La­pin kah­dek­san vuo­de­na­jan vah­vas­sa sy­lei­lys­sä.

– Tai­tee­ni on in­tui­tii­vis­ta, vä­ri­kyl­läis­tä, räis­ky­vää. Ku­vai­sin töi­tä­ni rä­sy­ma­toik­si, jot­ka ajan ja tun­tei­den myrs­kyn kaut­ta ku­tou­tu­vat lo­pul­ta vii­mei­seen olo­muo­toon­sa. Maa­laan ai­na use­aa te­os­ta ker­ral­laan ja kuun­te­len mu­siik­kia työs­ken­nel­les­sä­ni. Ei ole vää­riä vä­re­jä tai huo­no­ja si­vel­ti­men ve­to­ja, on vain mie­len­kiin­toi­sia ulot­tu­vuuk­sia ja mah­dol­li­suuk­sia jat­kaa eteen­päin. En odo­ta ins­pi­raa­ti­o­ta, vaan us­kon, et­tä maa­laa­mi­nen it­ses­sään syn­nyt­tää ins­pi­raa­ti­on ke­hän, jon­ka lop­pu­tu­los on val­mis teos, Laru ker­too.

Näyt­te­ly on esil­lä Sä­res­tön kah­vi­las­sa elo­kuun ajan.