Paikallisuutiset
Uutta koulua kaavaillaan kiinni vanhoihin rakennuksiin
Maanantaina tuli tieto, että Kittilässä on todettu kaksi uutta koronatartuntaa. Ne olivat ensimmäiset kevään jälkeen. Valtuustossa keskusteltiin koronan vaikutuksista matkailupitäjän kuntatalouteen.
– Meillä on sillä tavalla hyvä tilanne, että kunnan taloudessa on mennyt kohtuullisesti, mutta tieten